Re: Vertaistukea 20-25 vuotiaasta nuoresta joka on menettänyt äitinsä/isänsä syövälle

hei aisy.

olen 29-vuotias ja menetin äitini syövälle kuusi kuukautta sitten. muistan silloin kanssasi muutaman viestin kirjoittaneenikin...
ajattelin kanssa että suru ja paha olo ei helpota koskaan,mutta nyt yksi ilta havahduin että en ole itkenytkään enään joka ilta. äiti on koko ajan mielessäni.joka hetki. ja surun tunteet kyllä vellovat rinnassani ja kyynel nousee silmään tuon tuosta,koska ikävä on niin kova. kovasti ei ole vielä helpottanut olo näin puolen vuoden jälkeen,mutta huomaan että on se kuitenkin hieman.paha olo on hieman väistynyt ja tilalle on tullut kova ikävä.ja se tunne että äiti on vain jossain käymässä,on mennyt pois.olen ehkä "hyväksynyt"ettei äiti tule enään takaisin.nyt on joulu tulossa ja tiedän että siitä tulee vaikeaa.ensimmäinen joulu ilman vaimoa,äitiä ja mummia ja se tulee olemaan kaikille todella raskasta.äiti kun aina loi osan joulun tunnelmasta kaikille.
tiedän että varmaan mikään mitä sanon ei tuo sinulle lohtua,koska ei minullekaan mikään mitä kukaan muu sanoo.mutta huominen tulee,tahtoi sitä tai ei ja sinun pitää vain jaksaa uskoa että huomenna on jo hieman paremmin kuin tänään.
ja siitä kun sanoit että olet aivan liian nuori menettämään vanhempansa,siltä minustakin tuntuu.mutta tätini sanoi että hän oli 50 kun hänen äitinsä (minun mummuni) kuoli ja hänestä tuntui että hän oli aivan liian nuori menettämään vanhempansa.ja että oli sitä miten nuori tai vanha tahansa,ei sitä koskaan haluaisi päästää rakkaimmistaan irti.mutta kaikkien meidän on pakko ja niin se oikeasti pitää mennä että vanhemmat kuolevat ennen lapsiaan.

ensi kerralla kun näet tähtiä taivaalla kuvittele että yksi tähdistä on isäsi ja hän katselee sinun ylläsi miten jatkat elämääsi.se helpotti hieman minua ja minusta oikeasti hetken tuntui että äiti oli jossain lähellä.