Re: elämää ylläpitävän hoidon varassa elävät

Näin juuri, tälläiselle keskustelulle on minustakin 'tilaus'. Mutta en minä mikään saattohoito-potilas ole, vaikka parantumattomasti syöpäsairas olenkin. Käyn elämää ylläpitävissä hoidoissa jo viidettä vuotta ja ymmärtääkseni niiden ansiosta vielä hengissä olen!

Totta puhut: minunkin mielestäni syöpätaipaleensa alussa, toivoa täynnä olevat sairaat (itsekin olin eka vuoden) ahdistuvat, jos heille tätä omaa synkkää jorinaa kertoo. En minä olisi tätä itselleni toivonut, mutta niin vain kävi ja jaksettava on silti.

Ehkä se on helpompaa toiselle sanoa, että aina voi ihme tapahtua ja parantua, vaikka kuinka epätodennäköiseltä se näyttääkin. Toivo on kaunis sana, itsekin toivon välillä, mutta sitten palaan maan pinnalle. Viimeistään silloin, kun näen syöpämarkkerin vain nousevan ja pesäkkeiden kasvavan, vaikka hoidoissa käyn. Mutta elänhän minä välillä aika mukavaa normaalia elämää, kuoleman varjossa vähän vain. Hyvä näinkin.

Olisi hyvä saada 'puhella' toistenkin samassa tilanteessa olevien kanssa, silloin ei tarvitsisi olla aina niin varovainen ja tekopirteä. Vai liekö monet meistä parantumattomista tosiaan mielummin omissa oloissaan, kun eihän sitä halua toivoa keneltäkään riistää - se tunne mulla on, jos alan omasta tapauksestani kovin juttelemaan.

Nyt tuli tarinaa, mutta kaadun parantelemaan oloani ja kurkkaan joskus jos joku haluaa jutella aiheesta.