Re: Mieheni kuolee syöpään

Hei

Olen ollut 9 kuukautta sitten vastaavassa tilanteessa. Mieheni sai tietää huhtikuussa 2007, että häntä ei voida leikkauksen avulla auttaa, sytostaatit eivät tehoa, diagnoosina laajalle levinnyt vatsasyöpä. Hänelle asennettiin ohutsuoliavanne ja muutaman viikon sairaalajakson jälkeen hän tuli kotiin. Sitten taas kesäkuussa sairaalaan, kunnes parin viikon päästä kotiin kipupumpun ja suonensisäisen nesteytyksen kanssa. Alkoi kilpajuoksu kuoleman kanssa, saattohoitoaika kesti 8 viikkoa. Mieheni kuoli kodissamme 5.9.2007, samana päivän täytin 40 vuotta. En vieläkään usko, että jäin 7- ja 9-vuotiaiden lastemme kanssa jatkamaan elämää eteenpäin.

Olen kiitollinen tästä loppuajasta, en olisi päästänyt miestäni terveyskeskukseen yksin odottamaan loppua, hänen toiveensa oli olla kotona mahdollisimman pitkään, onneksi se onnistui. Sen sijaan hänen vanhempansa "jankuttivat" jatkuvasti sairaalaan menoa - syytä en tiedä vieläkään. Kuolema on todella hirvittävä, varsinkin, kun se pitää kohdata kovien kipujen ja vartalon laihtumisen kautta.

Jotenkin selvisin tähän päivään asti, nyt voin sentään miettiä asiaa järkevästi ja muistella lasten ihanaa isää. Elämä todella jatkuu, mutta elän nyt elämää ennen miehen kuolemaa sekä hänen poismenonsa jälkeen. Jouduin luopumaan rakkaasta miehestäni, mutta pystyin tukemaan häntä loppuun asti.

Olen sinua hieman vanhempi, mutta silti minua ei todellakaan pidettäisi leskenä ja joka puolella hämmästellään, kuinka näin sitten on.

En osaa antaa yleispätevää neuvoa, pyri kuitenkin huolehtimaan parhaasi mukaan lapsistanne, koska heillä ei ole keinoja, osaamista tai taitoja kohdata näinkin vaikeaa asiaa kuin isän tuleva kuolema. Me kerroimme lapsille kesäkuussa, että iskä ei parane. Jo se asia oli melkoinen järkytys, koska siihen asti sairaudet oli aina hoidettu (flunssat, ym.).
t: Marathon