Re: Viha

Huomenta kanssakulkijat.

mirjam: Kirjoituksesi pysäytti ja myöskin tämä otsikko. Ei, et todellakaan ole täällä ainoa, jonka suhde jäljellejääneeseen on kivulias ja murroksessa. Minulla on myös hyvin ristiriitainen suhde isääni äidin kuoleman jälkeen ja olen myös ainoa lapsi.

Tajusin vähän yli pari kuukautta sitten, että isäni on luultavasti narsisti ja siihen liittyen totuuden äitini ja isäni avioliitosta. Siihen on liittynyt fyysistä väkivaltaa äitiäni kohtaan, pettämistä, isäni ryyppäämistä ja muutenkin kaikenlaista henkistä alistamista. Tämä oli minulle aivan hirveä shokki ja aiheutti paljon vihaa. Sen jälkeen tuntui, että olin äitini lisäksi menettänyt myös isäni. Tai siis ainakin sen isän, jonka luulin tunteneeni. Enimmäkseen olen surrut äitini kokemia kärsimyksiä hänen eläessään ja sitä, että hän vei tämän salaisuuden hautaansa. En todellakaan osannut edes kuvitella omassa perheessäni tällaista. Se oli vuosikymmeniä vaiettu salaisuus.

Kun tajusin isäni todellisen luonteen, alkoi minun ja hänen välinen rajanveto. Otin henkistä etäisyyttä ja halusin vaan vähän hengähdysaikaa. Olen ollut todella vihainen siitä, miten hän on kohdellut äitiäni ja minua. Tein siitä asiasta julkisen äitini kärsimysten tähden. Myös minä olin äitini kanssa hyvin läheinen, joten nyt minun on suhtauduttava varauksella isäni kertomukseen heidän avioliitostaan.

Itse tunnen vihaa isääni kohtaan, en äitiäni kohtaan, koska hän yritti suojella minua.Äidilleni sairastuminen ja kuolema oli pakotie ulos onnettomasta avioliitosta, joten en oikeastaan tunne siksi vihaa. En tiedä ihan tarkalleen sinun tilannettasi. Mistä syystä tunnet eniten vihaa ja miksi siitä tunteesta on vaikea päästää irti? Viha sinänsä on ok tunne, siis oikeutettu viha ja on osa suruprosessia sekä jossain tapauksissa myös osa irrottautumisprosessia epäterveestä suhteesta. Itse käyn psykologin kanssa juttelemassa ja juttelen myös vihastani. Yleensä vihan tunteiden taustalla on iso pettymys tai menetys, jota ei ole käsitelty. Suosittelen psykologille menoa, jos sinusta tuntuu, että vihasi on täysin ylitsepääsemätön tunne ja esimerkiksi se on hyvin kaikennielevä. Niistä tunteista on hyvä puhua jonkun kanssa. Mitä enemmän vihan tunteita ajattelee, sitä voimakkaammiksi ne tulevat.

On hyvä asia, että tunnistat nämä tunteet ja sen, ettet halua katkeroitua. En minäkään halua katkeroitua, mutta on turhauttavaa, etten voi asioista puhua suoraan isäni kanssa. Minun on puhuttava niistä muualla. Itsellänikin on prosessi mitä suuremmassa määrin kesken, mutta olen todennut, että puhuminen todellakin auttaa.

En tiedä, oliko tästä sepustuksestani apua. Jaksamista ja voimia sinulle kovasti.