Re: Viha

Kiitos vastauksestasi. Jo pelkästään tuon lukeminen helpotti jollain kummallisella tavalla. Olen kovasti halunnut kuulla muiden kommentteja tästä asiasta - tunnen jonkinlaista syyllisyyttä oman vihani vuoksi. Olen myöskin ottanut etäisyyttä isääni, varsinkin sen jälkeen kun uusi puoliso löytyi niinkin nopeasti kuin puolen vuoden sisällä äidin kuolemasta.

Olen kokenu, että isä on aina ollut itsekäs - edes äidin kuoltua hänen suurin huolensa ei ollut se, miten minä pärjään, vaan se että hän itse pärjää. Enää ei kuitenkaan ole pakko pitää yhteyttä - aikaisemmin isä terrorisoi äidin kautta myös minua ja perhettän. Äitiä loukattiin ja nöyryytettiin vielä silloinkin, kun hän oli hyvin sairas, mutta siitä että sairaus vie hautaan ei vielä tiedetty.

Itse näin äidin kuoleman alussa jonkinlaisena mahdollisuutena, josta voisi aueta isälle ja minulle mahdollisuus rakentaa suhdettamme parempaan suuntaan - mutta väärässä olin. Minä en jaksa enää paapoa häntä enkä olla aina aloitteentekijä. Taistelen jatkuvasti itseni kanssa etten tuntisi syyllisyyttä siitä etten soita joka viikko. Minulla on jonkinlainen halu olla ilkeä ja satuttaa, koska itse olen sitä vuosikymmeniä seurannut. Senkin takia on parempi pysyä kaukana.

Toivoin, että jäljelle jää se vanhemmistani joka on minulle rakkaampi, mutta ei se elämä aina mene niin. Äidin kuolema on ollut niin raskasta, että en tiedä heivauttaisiko isän poislähtö enää millään tavalla. Ehkäpä minä lähden ensin, kuka sitä tietää.