Re: Äitiä ikävä

hei kaikille.
äitini kuolemasta tulee lauantaina tasan vuosi. äiti kuoli levinneeseen keuhkosyöpään. äidin kuoleman jälkeen tuntui pitkään etten selviä koskaan ja ihmisten kommentit että se helpottaa joskus tuntuivat tyhmiltä. nyt äiti on ollut paljon mielessä ja varsinkin viimeiset hetket kun tulee vuosipäivä ja elän päiviä viimeisestä viikosta muistoissani uudelleen.olin äidin rinnalla lähes koko ajan viimeisen viikon koska tiesimme jollain tasolla että lähtö on lähellä. mutta siitä huolimatta että nyt lauantain lähestyessä on ollut vaikeampaa,olen huomannut että suru on helpottanut. kaikesta huolimatta.vaikka en siihen uskonut. ikävä on ikuinen ja se ei helpota koskaan,mutta suru ei ole enään niin raskasta kantaa.itken edelleen usein,mutta en joka päivä. äitiä mietin joka päivä,mutta en enään joka hetki.jollain tasolla olen jo hyväksynytkin että äiti ei enään palaa,vaikka silti toivon välillä että äiti tulisi kuin ihmeen kaupalla käymään tai soittaisi.nyt jopa olen välillä alkanut miettimään ja pelkäämään että unohdan miltä äiti näytti,tai miltä hänen äänensä kuulosti tai miltä äiti tuoksui.pelkään että unohdan kun suru helpottaa.toivon iltaisin että näkisin äidin unissani,ikävä on niin valtava.ikävä kyllä sen kanssa on vain opittava elämään..toivon jaksamista teille kaikille ja lohdutukseksi voin sanoa että vaikka tuntuu että aika ja oma elämä pysähtyy,se jatkaa kulkuaan. ja ehkä hyvä niin.minun on ainakin nyt hieman helpompi jo hengittää.