Re: Suunnaton ikävä äitiä

Heip!

Olen pitkään ollut poissa palstalta - kai tehnyt sellaista omaa hiljaista surutyötä.

Ymmärrän ikäväsi. Olen 27-vuotias ja menetin äitini kohdun karsinosarkoomaan (sittemmin mahasyöpään) melkein vuosi sitten. Ikävä on ollut valtaisa, äiti oli minulle yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässä. Vietimme paljon aikaa yhdessä ja tämä vuosi on tuntunut niin tyhjältä ilman äitiä.

Pitkään meni, että kaikki ne "ikävät" muistot sairauden kehittymisestä ja äidin viimeisistä hetkistä saattohoito-osastolla lähtivät pois mielestäni. Tai siis, ovat ne siellä edelleenkin, mutta ne monenmonet iloiset muistot äidistäni on tulleet tilalle muistuttamaan minua siitä, kuinka ihania hetkiä meillä yhdessä oli ja kuinka kiitollinen olen, että sain pitää äidin niin lähellä 26 vuotta elämässäni.

Kummasti elämä on kuitenkin kantanut eteenpäin. Ajattelin ensin, että romahdan täysin, enkä saa enää elämästäni otetta. Äitini rohkeus kai on periytynyt minuun ja olen jaksanut hyvin jatkaa elämääni. Niin äiti halusi minun tekevänkin.

Näen välillä äitistä todella todentuntuisia unia ja ne antavat hurjasti lohtua siitä, että vaikkei äiti fyysisesti enää ole elämässäni, hän on kuitenkin koko ajan läsnä - eri olomuodossa.

Toivon kaikkea hyvää ja jaksamista ja voimia kaikille teille, jotka olette menettäneet äitinne. Se on kai se vaikein menetys ihmisen elämässä - äiti on kuitenkin se lähin ihminen ollut meille kaikille syntymästä asti.