Re: Hoitoputki alkusuoralla

Hei Kootee ja kaikki kanssakulkijat!
Usko vain, että vielä aika kultaa muistoto noistakin ajoista. Tässä kun kirjoittelen ja lueskelen näitä palstoja, tajuan, että nyt muistan niitä hauskoja tapahtumia mustistakin päivistä.
Esim. Kun ekaa kertaa kuukausiin halusin lähteä mekko päällä ostoksille, pyörätuoli keralla, en saanutkaan sukkahousuja jalkaani. Siinä me miehen kanssa oltiin nokat vastakkain ja hän kiskoi housut jalkaani. Joulun aikaan tytär vei mut idea parkkiin pyörätuolilla joulua haistelemaan. Marimekon liikkeessä innostuin ja niimpä me hukattiin mun tuoli. Silloin ei naurattanut, kun jalat alkoi pettämään. Tytär lupas hommata mulle sellaset lastenvaljaat...onneks oon tuhti täti:-). Me ostettiin mulle niin isot housut, että sain ne helposti vedettyä jakaani yöpaidan pääle ja näyttää silti siistiltä pyörätuolissa.
Koitin olla perheeni arjessa sen, minkä jaksoin, mutta muuten oli hyvin itsekäs. Mitä paremmin mä voin, sitä helpompaa oli läheisillä.
Hoitojakso menee ohi, huonoinekin päivineen. Toiset jaksaa paremmin, toiset huonommin, toisilla on rankemmat hoidot, toisella helpommat, mutta kaikilla ne hoidot loppuu ja ihana perusarki palaa, kellä millaisenakin. Mun arkeni ei koskaan palaa ennalleen, mä olen kroonikko, mutta mä olen onnellinen. Mulla on tauti ja siihen lääkitys. Tauti vei multa voimia, mutta antoi rauhan. Multa loppui kaikki kiireet, mä puuhailen kaiken omaan tahtiini:-)
Tsemppiä ja jaksuja!
Minna