Re: Syöpäpotilaan elämänlaatu

Mieheni ja lasteni isän sairastamisesta on jo useampia vuosia ja hän selvisi agressiivisesta, uusiutuneesta taudista. Elämä ei palannut entiselleen, hän mm. joutui/pääsi työkyvyttömyyseläkkeelle, mutta elämänlaatumme parani.Nyt osataan nauttia pienistä hetkistä. Kun mieheni sairasti ja vastuu koko perheen hoidosta oli minun käsissäni, niin ympäristö ihmetteli ulkoista olemustani, sitä etten ollut väsyneen näköinen, nuhruinen, apaattinen vaan reipas ja valoisa oma itseni. Kuitenkin ainoa selviytymiskeino minulla oli pitää yllä valoisaa elämänasennetta, nähdä hyvissä käänteissä aina jotain positiivista, toivoa paranemista ja elää ja nauttia jokaisesta yhteisestä hetkestä täysillä.

Olen sitä mieltä, että ei syöpäpotilaan kuin hänen omaisenkaan kannata ennen aikojaan hypätä avoimeen arkkuun. Ennusteet on ennusteita ja elämä on elettävä niin kauan kuin sitä on, vaikka elämänpiiri ympärillä pieneneekin. Kaikki me kuolemme 100%:sti. Syöpäpotilaalla kuoleman toteutumisen todennäköisyys on taudin luonteesta johtuen ehkä vähän lähempänä.

Tsemppiä ja voimia. Eläkää!