Re: Kun uusii...

Hei Hilleviivi, olen itsekkin ihmetellyt miksi tämä ja myös toi elämää ylläpitävällä lääkityksellä elävien palsta on niin hiljainen. Ovatko ihmiset nin väsyneitä tähän kaikkeen vai ovatko oppineet sen kanssa elämään eteivät enää välitä näillä sivuilla pyöriä. Olisi vaan niin tärkeätä vaihtaa ajatuksia ja kuulla kuinka se punainen lanka löytyy...Ihailen kaltaisiasi ihmisiä kun sanoit että olet iloinen rouva...Haluaisin niin että osaisin nauttia tästä ajasta ilman alituista pelkoa tulevasta. Mietin mitä pelkään eniten...niitä pitkiä jäähyväisiä kun saa tietää että mitään ei voi enää tehdä, että pitää hyvästellä lapsensa,kaikki rakkaimpansa. Minulla se ei nyt ole ajankohtaista ja siksi onkin surullista etten saa sitä pois päästäni.Kävin eilen hiihtämässä,laitoin entisen hiihtopukuni päälle ja peilistä katsoi ihan entinen urheilullinen minä ja kuitenkin kaikki on toisin. En voi ymmärtää että kun olen tässä voinnissa voidaan sanoa että paha tauti on ja että keinoja ei ole paljoakaan käytettävissä. Tapahtuuko kuitenkin sellaista että kaikki meneekin hyvin vaikka lääkärit sanoo että minimaaliset mahdollisuudet enää parantua.Päässä pyörii kaikki niiden sanomiset, vaikka tiedän että niiden on sanottava pahimman mukaan. Mutta sanonta: olet läsnä ensi kesänä, mutta monia kesiä ei voi luvata, kuulostaa kauhealta. Tai kunlääkärini sanoo että tavoitteena pitää minut tässä kunnossa niin kauan kuin mahdollista ,kuulostaa minusta siltä että ei siis ole muutakuin yksi suunta, alaspäin. Olen auttamaton surkuttelija, mutta helpottaa jos saan näitä joskus purkaa muillekin kuin sille rakkaalle miehelle, joka jaksaa aina vaan uskoa paranemiseeni. Miksi en näe sitä toivoa, kun se oikeasti olisi hyväksi...
Kirjoitelkaa ihmiset ajatuksianne...