Re: Kun uusii...

Hei riitta47! Muutama päivä on taas vierähtänyt ja on ehtinyt pohtia lisää. Oon varmaan hupsu, kun tykkään niin ajatella kaikenlaisia elämänkysymyksiä päivästä toiseen.
Sanasi pitkistä jäähyväisistä toi mieleen omasta menneisyydestä äitini. Hän sairasti levinnyttä syöpää. Mitään ei sitten voitu enää tehdä. Hän jutteli kanssani noista jäähyväisistä. Hän sanoi, että poislähtöönkin tottuu, että lähtö ei pelota, mutta siihen ei voi tottua, että pitää hyvästellä oma perhe. Omia lapsia, aikuisiakin, on suunnattoman ikävä. Tämäkin tunne, niinkuin elämänhalukin, ovat ihmisessä niin vahvasti, että mikään järkipuhe tai "tunnemanipulaatio" ei anna "parannusta" näistä ominaisuuksista. Elämänhalu voi hiipua, kun heikkenee ja voimat vähenee tai jos on kipua, tai jos on masennus. Mutta surutyötä se on kaiken aikaa, kun tietää lähdön lähenevän.
Näin kun tietää hoitoa vielä saavansa tarvittaessa, on helpompi katsoa näitä vakavia asioita vain hetkittäin, aavistuksenomaisesti, joskus todellisempana, toisinaan torjuen. Ja kaikilla on edessään jonkinlaiset hyväiset ennemmin tai myöhemmin.
Yritetään nyt elää, kun on sen aika. Sitten kun ollaan sängyn pohjalla, ajatellaan, että kuinka silloin ja silloin olisin vielä jaksanut..... Minä en hiihtele, niinkuin sinä teet, mutta käyn meren rannalla kävelyllä ja ostoskeskuksessa katselemassa ihmisvilinää.
Terv. Hilleviivi