Re: puolet sydämestäni

Suuret osanotot! Tämä elämä on niin epäreilua... Niinpa, miten sitä pitäisi jatkaa, ei ole yhtä oikeaa vastausta. Minun oma lapseni oli 3v. kun äitini kuoli ja vaikka olisin halunnut hautautua peiton alle, niin oli vaan aamulla herättävä aamupalaa tekemään ym. arkea jatkettava juuri tuon lapsen takia. Mutta tietysti tilanne on sinulle vaikeampi, kun tosiaan ei ole sitä rakasta toista siinä auttamassa ja sitten miten lapsille selittää asian...

Tässä jälkikäteen, kun siitä on 9kk, sitä nyt on kummastellut, että kuinka sitä elämä on kuitenkin jatkunut. Ei enää ikinä samanlaisena, mutta jatkunut. Surun käsittely ei ole lähimainkaan ohitse vielä, mutta itkuja tulee ehkä hiukan harvemmin ja ehkä toipumista on nopeuttanut, että on pieniä lapsia lähipiirissä, jotka elävät tässä päivässä ja tavallaan pakottavat itsenkin elämään, tiedä häntä.

Toivon sinulle ja lapsillesi paljon jaksamista ja voimia ja toivon, että sinulta löytyy paljon apujoukkoja lähipiiristä!