Re: puolet sydämestäni

Hei Tilli,

Otan sydämestäni osaa suruusi. Äitini kuoli syöpään helmikuussa lyhyen sairastamisen jälkeen. Olen orpo.

Minun on vaikea löytää viisaita sanoja lohduttaakseni sinua. Itsellänikin on lapsia, josta tiedän, että arki kantaa jonkin verran eteenpäin. Päivä kerrallaan, tunti kerrallaan - joskus vain minuutti tai henkäys kerrallaan. Sillä tavoin on minulta kulunut 5 kuukautta läheiseni (rakkaimman ja tärkeimmän) kuolemasta.

Suru tekee meissä työtään, teemme mitä tahansa. Nyt 5 kuukauden jälkeen mieleni on kyllä rauhallisempi, aikaa löytyy perheellekin enemmän, en räiskähtele niin helposti, mutta olen tyhjä ja muuttunut toiseksi ihmiseksi. Vieraaksi jollain tavalla. Joka tapauksessa minun kohdallani käytännön asioiden lopppuunsaattaminen helpotti jonkin verran. Hautajaisten jälkeen koitti tyhjyys ja hiljaisuus myös sukulaisten yhteydenpidon osalta. Surullista, mutta siedettävää, koska vaihtoehtoa ei ole.

Minä olen jatkanut äitini perintöä puhumalla hänestä lapsilleni, opettamalla lapsilleni häneltä oppimiani asioita, loruja, tapoja jne. Miehesi elää lapsissanne. Varmasti tyttöset muistuttavatkin häntä ainakin jonkin verran. Vaalikaa muistoja, kirjoittakaa vaikka niitä ylös kun jaksat.

Niin kauan kuin joku muistelee poismennyttä, hän ei ole kuollut.

Voimia!