Re: Vihainen

Hei!

Ajattelin vastailla sinulle vielä, jos tästä vaikka olisi jotain apua... Itse käyn kontrollikokeissa (siis verikokeet) nyt puolen vuoden välein, ja kerran vuodessa on tarkempi syyni eli silloin on röntgen + ultraääni ja hematologin vastaanotto jossa saan kuulla tutkimustulokset... nyt kun kesällä kävin niin sovittiin ensi kevään(kesän...) kokeista sen verran että röntgeniin en mene (ettei tule liikaa rasitusta siitäkään tutkimuksesta...) vaan ainoastaan vatsan alueen ultraääni otetaan. Aluksi oli kokeita neljän kuukauden välein, nyt siis toistaiseksi puolivuosittain... ja nuo leukkariarvot on minullakin nousussa (oli välillä jo enemmän mutta taas laskivat joka on tyypillistä tälle sairaudelle, ne voi vaihdella suurestikin ilman että se merkitsee sen ihmeellisempää...) ne on nyt yli 22 mutta en niitä ajattele sen suuremmin, hemoglobiini on kuitenkin 145 (siis tosi hyvä, vaikka minulla olikin ennen aina noin 160... ja välillä ne painui alle 120...) Välillä tuntuu että tässä rupeaa olemaan jo melko tietävä noista veriarvoistakin... Ymmärrän hyvin sinua, sillä oman omaiseni syöpä oli minulle paljon vaikeampi pala kuin tämä oma tapaukseni, tosin vei aikaa sopeutua tähän omaankin "asiaan", mutta minkäs teet muutakaan vaihtoehtoa ei ole! Niinhän sitä sanotaankin että syöpä on mitä suurimmassa määrin omaisten sairaus, ja niin se varmasti onkin, minäkin olin eniten huolissani siitä että mitä muut nyt meinaa, vaan en ole enää, kuten kerroin olen itse ollut hyvin avoin tämän asian kanssa ja kerroin nopeasti koko lähipiirille mikä minulla on, olen todellakin todennut että se oli minulle paras tapa toimia, kunnioitan sitä jos joku jaksaa kantaa tällaisen taakan itse, mutta minua ainakin puhuminen on helpottanut. Jos olet lukenut näitä sivuja niin olet varmasti huomannut että meillä KLL-ihmisillä on vertaistukitapaaminen tulossa, joten sinne vaan sekaan, kokemuksesta voin sanoa että minäkin sain siellä uuden suunnan elämälleni, sitä ennen oli vaikeampaa kun en tuntenut ketään joka olisi samassa tilanteessa kuin itse olen. Onko sinulla muuten itse mahdollisuutta käydä vaikka työpaikkalääkärin luona keskustelemassa omista tuntemuksistasi? Ja minä ainakin haluan että minuun suhtaudutaan aivan kuten ennenkin, ja niin on tapahtunutkin. Se luontevuus tulee kokemukseni mukaan ajan kanssa, ensin ihmiset pelästyvät mutta aika nopeasti se menee ohi ja osaavat suhtautua asiaan. Näin ainakin tapahtui omalla työpaikallani, tietty hieman joku arastelee, mutta minua se ei haittaa. Muista pitää omista "jutuistasi" kiinni ja huolta itsestäsi, terveisiä kohtalotoverille ja hyvää vointia teille molemmille, toivottelee toinen KLL-potilas (valkoverisiksikin meitä kutsutaan...)