Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Lähipiirissä syöpäpotilas

Re: Vihainen

Hei!

Ajattelin vastata sinulle ja kertoa hieman miten itse olen käsitellyt asiaa... Sain itse diagnoosin vuosi sitten kesäkuun alussa (KLL), muistan hyvin kun silloin menin hematologin vastaanotolle kuuntelemaan ns. tuloksia ja ihmettelin kun hän hieman kierteli ja kaarteli ja kertoi hyvät uutiset ensin ja sitten hieman vaivautuneena pamautti että niin löytyihän täältä sitten vielä tämä KLL... Alkushokista selvittyäni päätin että periksi en anna tulee sitten mitä hyvänsä... ja vielä ei ole tullut mitään ja on todennäköistä että tämä jatkuukin näin vaikka kuinka pitkään... siinä suhteessa olen todella onnekas, mutta tiedän että kaikkien kohdalla näin ei ole... muista kuitenkin että täällä Suomessa hoito on hyvää ja kaikki voitava varmasti tehdään! Itse olen saanut todella hyvää palautetta kun olen kertonut omaisille, ystäville ja työkavereille tästä asiasta, ja siitä olen syvästi kiitollinen! Lisäksi hoitava lääkärini on aivan ihana ihminen jolle voin soittaa koska hyvänsä jos jotain tulee, sama koskee työpaikkalääkäriä joka minut alunperin jatkotutkimuksiin lähettikin! Itse en asiaa enää ajattele joka päivä, vaikka aiemmin se oli mielessä jatkuvasti, mutta olen huomannut että hei tämän kanssahan voi ihan hyvin elää. En tiedä oliko tästä apua sinulle, mutta halusin kuitenkin kertoa näin potilaan näkökulmasta että miten tämän kanssa voi elää ihan ns. normaaliakin elämää, itse olen töissä ja poissa vain tarvittaessa, tietysti lenssut täytyy hoitaa hyvin jne. Niin ja oma hematologini sanoi että myös omaiset voivat ottaa häneen yhteyttä jos tuntevat tarvetta, joten niin sinäkin varmasti voit ottaa miehesi lääkäriin yhteyttä niin.. Koitahan jaksaa ja hyvää vointia teille molemmille!
mami | 11.10.2007 klo 08:14:26