Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Hoidot ja seuranta

Re: multippeli myelooma ja kantasolusiirto

Moikka!

En ole hetkeen päivittänyt kuulumisia, en vaan ole jaksanut. Äidille tehtiin sittenkin siirto omista soluista syyskuun alussa ja vointi oli todella huono siirron jälkeen, koko sairaalassa olo aikana ei ollut yhtään päivää ilman oksentelua. Pari viikkoa vierähti sairaalassa äidillä ja kotiin päästyä meni pari viikkoa melkeinpä vuodepotilaana. Nyt vointi alkaa olla jo hyvä, äiti jaksaa jo liikkua ja touhuta jonkun verran. Meille tuli sellainen yllätys tässä, että äidille soitettiin meilahdesta, jotta siirto vieraista soluista tehdään näillä näkymin jo joulukuun alussa ja ollaankin oltu tässä vähän "shokissa" koska entisestäkään siirrosta ei olla kunnolla toivuttu, niin puolikuntoisena lähdetään tekemään jo uutta ja riskialttiimpaa siirtoa. Tottakai toiveissa on mahdollisimman hyvä paraneminen, mutta eikö siirto tosiaan voi odottaa vaikka ensi vuoden puolelle. Tämmöistä tällä kertaa, toivotaan jotta jos joudutaan meilahteen jo nyt, niin kaikki menisi hyvin.
suti | 12.11.2012 klo 23:51:51