Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Hoidot ja seuranta

Re: Vertaistukea kaivataan

Hei "valoa tunnelin päässä" ja kaikki muutkin lukijat

Tässä taudissa yksistään olisi jo tarpeeksi tekemistä. Kummasti sitä ihminen vain jaksaa vaikka välillä tuntuukin ettei mistään mitään tule. Toivon sinulle jaksamista uuden lääkekuurin kanssa.
Sain kaksi Revlimid + Deksametason kuuria ennen kantasolusiirtoa. Sain ne suoraan Kolmiosairaalan osasto 7A:lta. Olin silloin kantasolujen keräyksessä.

Hoidoista ei tullut merkittäviä sivuvaikutuksia. Silmien ärsytys joka johti silmätulehdukseen oli ainut haitta. Kallistahan tämä sairastaminen kyllä on. Onneksi suomessa on hyvä hoito. Kukaan ei ole mitenkään kommentoinut sitä dokumenttia joka tuli 25.2. Itse missasin sen.
Olen palailemassa työelämään ja oikeasti jännittää kamalasti miten pärjäilen. Kotona olo on kuitenkin vähän erilaista voi levätä silloin kun itse haluaa. Onneksi on vielä työpaikka jonne mennä. Olen ollut
sairaslomalla jo reilun vuoden. Kirjoitelkaa kuulumisianne tänne ja hyviä päiviä kaikille. T. Alisa
alisa-_-2 | 8.3.2013 klo 09:51:05