Re: Elämää rakkaan äidin menettämisen jälkeen?

Hei Minttunen

Jaksamista sinulle ja tsemppiä!

Menetin itse äitini kolmisen viikkoa sitten. Koska hän oli vanha ja sairas ja sairasti loppuvaiheessa kaiken muun lisäksi kolmenlaista ihosyöpää, olimme osanneet varautua hänen kuolemaansa jo parin vuoden ajan. Kävimme hänen luonaan niin ahkerasti kuin monen sadan kilometrin päästä voi ja ehtii, kun on työssäkäyvä. Kuitenkin jäi paljon asioita puhumatta, koska hän ei enää loppuvaiheessa ollut keskustelykykyinen. Se harmittaa. Aina pitäisi puhua kaikki asiat. Meillä oli hyvät välit,joten sellaisia ei jäänyt puhumatta, mutta ihan käytännön asioita.
Koska osasimme varautua kuolemaan pikku hiljaa, ei suru kuolemasta
sillä hetkellä tuntunut niin kamalalta kuin voisi tuntua nuoremman
äidin yhtäkkinen kuolema. Pahimmalta tuntuui yhden lapseni suru, koska mummu oli ainoa isovanhempi, joka hänellä oli ollut, koska muut olivatkuolleet jo ennen hänen syntymäänsä ja anoppikin silloin kun hän oli vauva.
Nyt meillä on edessä hautajaiset ensi lauantaina ja suru konkretisoituu oikeastaan vasta siellä. Suruun sisältyy paljon
antipatiaa sisaruksiani kohtaan, jotka ovat jo kovasti jakamassa
perintöä, vaikka äitiä ei ole vielä haudattukaan.

Olen hengessä mukana surussasi. Itse muistelen nyt vain niitä
kauniita ja hyviä muistoja ja kun on pakko todeta, että äitillä
on nyt hyvä olla, on surukin lievempää. Toivon, että sinultakin
suru hellittää pikku hiljaa. Minut äidin kuolema sai ajattelemaan
yhä enemmän lapsiani ja perhettäni. En ole itsekään terve, mutta
kuolemaa en toivo kyllä missään nimessä itselleni vielä. On niin
paljon tehtävää.

Hyvää syksyä kaikesta huolimatta!
t. Puna06