Elämää rakkaan äidin menettämisen jälkeen?

Menetin äitini yllättäen reilu 2 vuotta sitten. Lähes terveellä äidilläni todettiin keuhkosyöpä normaalin flunssan yhteydessä, syöpä oli levinnyt myös lisämunuaisiin. Kaikki eteni tämän jälkeen nopeasti. Diagnoosin jälkeen äiti oli 2 viikon jälkeen vuodeosastopotilas. Syöpä oli edennyt aivoihin ja toimintakyky rajoittunut niin ettei selviä enää kotona. Toivo mennyttä ja lääkärit eivät enää antaneet realistisesti elinaikaa. Äiti menehtyi 10 viikkoa diagnoosin toteamisen jälkeen.

Olen edelleen täysin surun murtama. En pysty katsomaan valokuvia äidistäni, saatika käymään haudalla. Miksi? Menetin elämältäni perustan, ihmisen joka tuki minua hyvässä ja pahassa. Toivoisin löytäväni voimaa päästä tämän yli pikkuhiljaa. Edelleen odotan äidin päivittäistä soittoa, kuulumisten vaihtoa jne.

Päivittäin tunnen surua ja vihaa äitiäni kohtaan. Miksi hän jätti ja petti minut näin nopeasti ja aikaisin. Jätti minut yksin kokemaan tämän kaiken surun? Olisin tarvinnut häntä vielä ja ennenkaikkea lapsenlapset olisivat tarvinneet häntä. Minua surettaa se että lapseni alkavat unohtamaan muistot mummusta, he olivat kuitenkin nuoria kuoleman aikaan vaikkakin ymmärtävät mitä tapahtui.

Koska tämä suru helpottaa?

Minttunen