Re: Äiti kuoli haimasyöpään 18.2.2012

Hei. Lämmin osanotto äitisi poismenon johdosta! Itse olen käynnyt läpi vuosi sitten isän kuoleman. Hän oli 50-vuotias kuollessaan ruokatorvensyöpään 1.3.2011. Läheinen pappani kuoli kahta kuukautta ennnemmin sydänkohtaukseen 69-vuotiaana. Ja pariin edellisvuoteen mahtuu myös ystävän itsemurja ja toisen papan kuoleman.

Isän kuolema oli kuitenkin niin kova paikka, että tuntui etten selviä siitä koskaan. Olin itse 29-vuotias, ainut lapsi ja vanhemmat eronneet ja kovasti olisin isää vielä tarvinnut.

Isä asui samassa talossa perheeni kanssa.Meillä on paritalo ja lapseni olivat aina pappan puolella ja aamuisin juoksivat sinne heti kun heräsivät, varsinkin poikani joka oli silloin 3-vuotta. Isä hoiti heitä aina tarvittaessa ja oli läsnä arjessa koko ajan. Ajattelinkin heti isän kuoleman jälkeen miten lapseni reagoivat ja selviävät, kun kaksi läheistä pappaa kuolee niin läheikkäin mutta kumma kyllä lapset vain alun jälkeen sopeutuvat uuteen tilanteeseen. Tyttäreni nyt 7-vuotta toki reagoi eritavalla kuin poikani, koska hän jo ymmärtää mitä kuoleminen tarkoittaa ja sanoikin, ettei hän olisi halunnut, että pappa kuolee, mutta ei halua että pappa olisi kipeäkään. Pienempi mietti keinoja miten pappan voisi hakea taivaasta takaisin tai voiko sinne soittaa..

Itselle pääasia oli vain, että kunhan isän kivut loppuu ja hän pääsisi pois. Kovaa kipua oli 4 päivää ja sitä oli raastavaa katsoa. Kun isä sitten nukkui pois tiistai aamuna avopuolisonsa pitäessä kädestä, olin helpottunut ja kiitin kun isä pääsi kivuista eroon.

Alku isän kuoleman jälkeen oli vain arjesta selviytymistä, papereitten täyttämistä ja hautajaisten järjestelyä. Hoidin kaikki käytännönasiat, koska olen ainut omainen joka isällä on, siis lähiomainen. Sisaruksia minulla ei ole ja vanhemmat eronneet, vaikka hyvin läheisissä väleissä olivat aina, eron jälkeenkin. onneksi sain apua äidiltäni ja äidin sukulaisilta, koska isälläkään ei sisaruksia ollut, isä kuollut ja isänäiti täysin dementoitunut.

Ei ole hetkeäkään etten isää kaipaisi ja välillä vieläkin meinaan hänelle soittaa. Kaikki vuosipäivät ja juhlapäivät ovat olleet vaikeita ja epäusko on todella kova välillä. Miten näin voi käydä? ja eihän tämä ole totta, että isä on kuollut?. Silti sen ajatuksen voimin jaksan, että kaikki me täältä lähdemme, kukaan ei tänne jää ja jokainen lähtee ajallaan. Jos isä ei olisi kuollut syöpään, uskon, että johonkin muuhun isä olisi kuollut sinä päivänä. Nyt me muistelemme isää välillä jopa nauraen hänen letkautuksilleen ja teoilleen, välillä itken vuolaasti kun on niin ikävä mutta vuoden aikana tilanteeseen on sopeutunut parhaalla mahdollisella tavalla ja osaan jo nauttia elämästäkin.

Voimia oikein kovasti sinulle ja perheellesi. Lastesi kautta sinulle jäi pala äidistäsi, samoin kuin minulla on pala isästä arjessa mukana joka päivä, kun lasteni kanssa touhuan. Pojan ilmeet ovatkin välillä niin kuin pappalla ja silloin hymyilyttää kovasti, koska tuntee, että isä on niin lähellä emmekä koskaan ole eronneet lopullisesti...