Re: Tunnustan reilusti, miksi meidän pitää olla täälä sururyhä osios???????

Selvisit sittenkin siitä vuosipäivästä, kuten minäkin! Pelkäsin päivää jo etukäteen, menetin puolisoni (52v) reilu vuosi sitten, sytostaattihoitoja yli vuosi, mutta ei toivoakaan saada maksasyöpää paranemaan. Nyt kun tuli kuolemasta vuosi kelasin koko päivän hänen viimeistä elinpäivää...kello 8.00 aamulla tehtiin niin ja nin...lääkäri sanoi sitä ja tätä... Olin tosi ahdistunut ja ikävissäni. Vaikka yli vuosi mennyt olen edelleen tosi surullinen ja käyn haudalla viikottain...Puolison kuoleman jälkeen toimin kuin robotti...Kaikki puhtaaksi, asunto myynti, pesänjako ym. Uuden asunnon osto jne.jne.. Tänä keväänä tuli sitten rankka pudotusja alkoi masennus josta en pääse millään eroon. Hoidan työt ja lapset, yritän esittää pirteää.. mikään ei kiinosta eikä innosta. Tiedän että minun pitäisi tsempata jotenkin itseani mutta en saa mistään otetta...välillä ehdotettu psykologia ym. mutta jotenkin en saa uskoa itselleni että jonkin ventovieraan ihmisen kanssa puhuminen auttaisi. Toisaalta tuntuu että "saattohoito" jota teimme vuoden silloin olisin jo tarvinnut ennalta ehkäsevää ammattiapua... Toivon kaikille hyvää syksyn jatkoa ja jaksamista. Meillä kaikilla yhteinen asia -suru- ja ainakin itsellä viha-sanaan SYÖPÄ! En ikinä saa silmistäni puolison tuskaa jota hän koko viimeisinä päivinä