Re: Aivosyöpä

Kiitos viestistäsi ja syvimmät osanottoni suuren suuren menetyksenne johdosta. Jotenkin kirjoituksestasi henkii kuitenkin se että elämä jatkuu, sittenkin, erilaisena mutta jatkuu kuitenkin.

Tilanne meillä on epätoivoinen ja rakas lapseni siirtyi tänään kotiin saattohoitoon, eli mitään lääketieteellistä ei ole enää tehtävissä. Rukouskaan ei ole auttanut ja tällaisena entisenä tapakristittynä (sairauden alkuvaiheessa, usko oli hyvä: ei Jumala voi hylätä tätä iloista ja onnellista nuorta miestä, joka haluaa vain kaikkien hyvää eikä tekisi kellekään pahaa) usko Jumalaan on horjunnut ja pahasti! Miten nuoren täysin terveen ihmisen elämä saattaa muuttua niin nopeasti ja täydellisesti.

Syöpä on runnellut hänen ulkonäkönsä, hän ei pysty puhumaan, ei syömään, ei hengittämään ilman hengitysputkea, mutta hän ajattelee ja haluaa elää!!

Meille on siis tulossa epätoivoiset ajat. Olen onnellinen siitä että minulla on perhe: mies, toinen poika ja tytär, äiti, appivanhemmat, veljen perhe, miehen siskonperhe ja lukematon ystävien joukko jotka jakavat tämän hirmuisen tuskan kanssani, yksin en jaksaisi!

Muzi