Re: Mun äiti kuoli

Hei Ada!

Suru on sellainen asia, jolle pitää vaan antaa aikaa. Se ei poistu
käskemällä eikä edes itkemällä. Jonain päivänä sitten vaan huomaa,
ettei enää tarvitse surra, elämä kurkkii siellä ikkunan takana, vaikka
kuinka vetäisit verhot eteen.

Itse huomasin sen eilen, tuli sellainen rauhallinen tyyni olo, tyttäreni
kysyi, että olenko tullut uskoon. En ole, mutta jotenkin saavutin
sisäisen rauhan menetettyäni sisareni viime maaliskuussa ja mieheni toukokuussa ja käytyäni läpi rintasyövän samaa aikaan. Oivalsin, että
minähän elän, ja lähelläni on paljon ihmisiä, jotka tarvitsevat minua.

Ada, sinun aikasi tulee vielä. Sinusta tulee varmaan hyvä äiti jollekin pikkuiselle, surulla on oikeasti tarkoitus. Uskon, että kasvat siitä entistä vahvempana. Et varmaan koskaan unohda äitiäsi, eikä se ole tarkoituskaan. Äitisi seuraa sinua aina sydämessäsi ja
niin pitääkin, se on se äidinrakkaus ...

Lämpimästi

Marke