Re: Äidin saattohoito alkoi

Äitini nukkui pois reilu kaksi kuukauttasitten ja nyt on jäljellä ikävä ja suru, suru joka yllättävän äkkiä on löytänyt oman muotonsa. En enää joka ilta mieti ja itke, päivät täyttyvät töistä ja illat perheen kanssa. Mieli on levollinen. Siihen ehkä osasyynä että äiti pääsi pois ilman kipuja. Puolitoista vuotta elimme pelossa ja jännityksessä. Jokainen puhlinsoitto jokainen päivä jolloin jotain tapahtui äitini tilassa piti varpaillaan. Äitini syöpä oli agressiivinen ja eteni nopeasti, mutta kuitenkin ennusteisiin nähden hitaasti. Nautimme joka hetkestä jonka saimme ja viimeiset päivät vietimme yhdessä, äiti, isäni ja minä.
Itse en tekisi mitään toisin, olin läsnä, keskustelimme paljon, välillä vain olimme ja nautimme päivästä.
Äitini saattohoito oli todella lyhyt, mutta jälkeenpäin olemme isäni kanssa miettineet että äiti taisi itse tietää että kohta on luovuttava. Puheet ja eleet sekä kaikki askareet mitä teki on osoittaneet sen.
Koita/koittakaa jaksaa, nauttikaa tästä hetkestä, vaikka se onkin vaikeaa.
Sanoja ei ole, ainakaan itse en aina edes odottanut sanoja, kun tiesi että läsnäolo oli parasta.
Rankkaa on, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Voimia teille kaikille