Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Saattohoito

Re: Äidin saattohoito alkoi

Teillä kaikki meni nopeasti. Meillä tauti ollut päällä jo vuosia, ja nyt tuntuu myös saattovaihe etenevän hitaasti. Toisaalta kurjaa katsella, kun enää ei pysty liikkumaan, eikä puhumaan kuin muutamia sanoja silloin tällöin. Toisaalta mukavaa, että hän on vielä luonamme.

Hirvittää tietysti, kun ei tiedä mitä odottaa. Välillä toivo alkaa nostaa päätään, kun eteneminen onkin hidastunut. Toisaalta, suunta on ollut selvä jo pitemmän aikaa. Ja tilanne on todellakin toinen kuin esimerkiksi kuukausi sitten. Jotenkin sitä vaan tottuu tilanteeseen, ja ajattelee, että näin sitä mennään. Kunnes taas mennään askel eteenpäin, kohti jotain, mitä ei haluaisi sanoa ääneen.

Hyvä ja kiitollinen mieli kuitenkin, että nyt on asiat niin hyvin, kuin tässä tilanteessa kaiketi voisi olla. Ei tarvitse ajatella enempää tai kauemmas. Tämä hetki on niin kauhean arvokas, kun saan hänet vielä pitää lähelläni.
Elämää syövän varjossa | 13.11.2012 klo 12:35:27