Re: Onko sairauskokemuksista hyötyä?

Olen sairastanut kroonista syöpäsairautta jo 5,5 vuotta.

Tällaisessa myllyssä olen mennyt rikki. En tarkoita mielenterveyttä, vaan sitä, että elämästä on kadonnut turvallisuus kokonaan. En luota enää, että hyviä asioita tapahtuu. Jos jotain mukavaa tuleee, alan heti ajatella, etei tämä voi kestää. Pian tulee taas huonoja uutisia ja niin on myös useimmiten tullut.

En luota enää myöskään julkiseen terveydenhoitoon, niin paljon olen nähnyt.Resurssit on vedetty niin tiukalle, että ei ole ollenkaan varma , että saa hyvää hoitoa. Voi saada tai sitten ei.

Usko kaikkeen viranomaistoimintaan on myös mennyt. Olen ollut moniin viranomaisiin yhteydessä mm. syöpälääkekorvausasioissa, niistähän monet ovat lentäneet pois Kelasta. Olen saanut erittäin tylyä, jopa ylimielistä kohtelua. Ketään ei kiinnosta.

No, mitä tulee muuten elämänarvoihin, niin poistun aina takavasemmalle, kun joku alkaa puhua golfin tasoituksista.

En jaksa mitään elintasojuttuja,en jaksa melua,en jaksa ns. kansanjuhlia, kuten vappua,taiteiden öitä yms..(humalaisia, huonoa siivoa,örisijöitä).

Hakeudun luontoon, vesille,ystävien seuraan. Kuuntelen klassista, vanhoja iskelmiä, hengellistä musiikkia. Hoidan puutarhaa ( jos jaksan), hiljennyn, surffailen netissä, kudon,luen...

Syöpäpoleilla on yksi hyvä piirre, kukaan ei kehu siellä taloilla eikä tavaroillaan.

Minusta on tullut hankalasti puhuteltava, en kumarra ketään. Aajattelen, että kaikki he, siis viranomaiset, poliitikot, päättäjät sun muut herrat ja narrit käyvät vessassa.

Jalostunut en ole, enkä kilttikään. Niille, jotka sanovat, että "mikä ei tapa, se vahvistaa",sanon: sontapuhetta.

Niille, jotka sanovat" kun se vaikeinta on ollut, niin se on parasta ollut", totean, ettei heillä ole ilmeisesti käsitystä siitä, mitä on, kun on tosi vaikeaa.

Tässä on oppinut surkuhuumoria.Monet naurut on naurettu ja monet itkut itketty.