Isä kuoli

Isäni 68v. löydettiin kuolleena omasta kodistaan viime sunnuntaina. Olin hänestä kirjoittanut tänne viime syksynä kun hänellä todettiin pseudomyksoomakasvain joka on erittäin harvinainen. Kasvainta poistettiin vatsasta ja isäni jatkoi elämää kotona. Hänellä oli kyllä sydämen vajaatoiminta ja edennyt diabetes, mutta tuo kasvain oli sellainen hitaasti kasvava. Lälhtö tuli hyvin äkillisesti. En oaa olla siitä kiitollinen ettei isän tarvnnut kärsiä ja hiljaa riutua sairauteensa. Näin isäni olisi halunnutkin kuolla, mutta olin ajatellut että isä kuolee sairaalassa ja ehdin jättää hyvästit.

Suru tuntuu lähes liian raskaalta kestää. Näen isäni kokoajan silmieni edessä siinä asennossa jossa poliisit sanoivat hänen löytyneen kuolleena; Sängyn vieressä polvillaan, pää yöpöydän päällä. Ihan kamala mielikuva. Ajattelen kokoajan että millainen se kuoleman hetki hänellä on ollut. Ei ole edes ehtinyt soittaa apua.

Asunnossa oli parin päivän postit, TV oli päällä... isällä oli vielä sairaudestakin huolimatta suunnitelmia. Pari kuukautta sitten käytin iskän ensimmäistä kertaa elämässäni ravintolassa syömässä. Sanoin silloin miehelleni, että se voi mitä jos se jää viimeiseksi kerraksi kun näen isän. Ja niin se jäikin.

Olen sairaslomalla. Ja niin yksin. Tarvitsisin jonkun tähän vierelle juuri nyt, enkä vasta illalla. Seurakuntien sururyhmätkin alkaa vasta syksyllä. Eihän se tässä tilanteessa auta.

Onko täällä ketään Hyvinkää-Riihimäki-akselilta kenen kanssa voisi ihan kasvotusten nähdä ja jakaa surua?