Vappuna sairaalaan, juhannuksena poissa

Puolisoni alkoi vuoden vaihteessa valitella että suuhun sattuu. No ehodotin tietenkin että lähdetään lääkäriin, otan vaikka vapaapäivän, Tuossa vaiheessa hän antoi katsoa suuhun vielä, juu, valkoista kuin angiinassa näkyy kielen alla. Kaverit kommentoi että sammasta, aftaa jne, ja hän ei lääkäriin suostu lähtmään.

Kipu yltyy ja huomaan että ruokailumäärä vähenee, karkea ruoka ei mene, sattumattomat keitot, jäätelö, muusi ym. käy.

Maaliskuussa tulee ensimmäinen runsas verenvuoto, ja Meilahteen tutkimuksiin, hemoglobiinin 31, kuolettava, veristä sylkeä on tullut jo aikaisemmin, nyt peti peittyy vereen. Meilahdessa tutkitaan ruoansulatuskanava, ruokatorvi, mahalaukku, ohutsuoli, paksusuoli, ja peräsuoli, verenvuodon syytä ei löydetä. Kukaan ei usko että suusta voi tulla niin paljon verta, että hemon kannalta kuoleman rajoilla ollaan. Kotiutus, ei verenvuotoa ruuansulatuselimistössä.

Veritankkaus, ja avot hemoglobiini onkin yli 100 tankkauksen jälkeen. Päivystyksessä tankattiin niin paljon nestettä että sitä kertyi keuhkoihin ja Hän teho-osastolle, jossa nesteenpoistolääkkeillä seurannassa liiat nesteet pois. Ristiriitaista.

Vapupäivänä 1.5. palaan Tallinnasta illalla, petimme on täysin veren vallassa. Ambulanssi ja Meilahden päivystykseen jälleen, jossa toistan varmaan 10 kertaa että veri tulee suusta.

Viimein lähete oikealle osastolle korva-, suu ja nenäkirurgiaan. Hemoglobiini 25, ihmettelevät kuinka on vielä tajuissan, veritankkaus.

Lopullinen tulos on että suunpohjassa on valtava kasvain (syöpä) joka on jo levinnyt edelleen kieleen ja sitä myötä kohti nielua ja kurkkua ja henkitorvea.

Hän itse päättää ettei leikkaustoimenpiteisiin ryhdytä, ja että hän haluaa kuolla kotona (erikoislääkärit kertoivat vaihtoehdot). Sädehoidot eivät asiantuntijoiden mukaan auttaisi asiaa.

Kotiutus toukokuu lopussa, hän haluaa kuolla kotiin. Saimme viettää viimeiset 4 viikkoa ja 2 päivää kotona, kotisairaalan ja kotihoidon turvin, kiitos heille hyvästä palvelusta ja tuesta.

Päivä päivältä noteerasin, kuten hän itsekin että voimat tai muu toiminto ehtyvät, ensin jaksaa vielä kävellä ja puhuminen normaalia, ulkoilemme vielä pyörätuolilla, sitten toiminnot hiipuvat pikkuhiljaa (ei voi niellä ravintoa, nesteet menevät vielä). Kunnes loppuvaiheessa keskustelemme kädenpuristuksin kyllä/ei tai silmien räpäytyksin. Järki ja tunne pysyivät viimeiseen päivään saakka, viimeisenä päivänä hän ei enää jaksanut ottaa nestettä edes pipetillä.

Kipu hoidettiin pois kotisairaalan puolesta kipupumpulla ja heiltä tuli apua minullekin. Kotihoita ramppasi paikalla muutaman kerran päivässä.

Mutta nyt kivut ja kärsimys ovat poissa, minulla ovat vain muistot ja odotus että missä hän on? aina kun nousen sängystä. Juhannuspäivänä hän iltapäivällä henkäisi viimeisen henkayksensä, ja kärsimys päättyi.

Toiveensa kuolla kotiin toteutettiin, itse jännitin ja stressasin, mutta lähtö oli rauhallinen. Silmät auki hänet vietiin, iloiset vilkkaat silmät, sanoin ettei mitää teippejä.

t. Hyökyaaltoina tunteet tulee välillä