Re: Vappuna sairaalaan, juhannuksena poissa

OSANOTTONI HALAUSTEN KERA KAIKILLE PUOLISONSA MENETTÄNEILLE!

Itse kipuilen samanlaisten asioiden kanssa, kuolema on vienyt rinnaltani rakkaimpani, elämäni tärkeimmän ihmisen.

Kuinks pitkän ajan suru on edessäni? Milloin tulee enemmän päiviä ilman isoa surua? Milloin pystyn puhumaan puolisoni kuolemasta itkemättä? Milloin puhumaan ääneen yhteisistä ilojemme päivistä iloiten niistä ilman itkua?

Nyt tiedän jo selviäväni arjen asioista, mutta hätä ja kiihtymys tulee joka ainoa kerta, kun edessäni on asioita, jotka rakkaimpani aina hoiti minulle valmiiksi. Yhteisissä käyntipaikoissa on itkettävä yhä uudestaan, hädäntunne tulee jo mennessä. Kuolinhetkeä pystyin muistelemaan joskus 9kk kuoleman jälkeen. Juhlapyhät ovat todella vaikeita ja itkuisia sekä kotona että haudalla. Onneksi on kuitenkin itku ja kaipaus!

Kaikkein vaikeimpina aikoin ennen puolisoni kuolemaan tulivat voimalla esiin ne ystävät, jotka jaksoivat kuulla aamulla ja illalla hätääni. Pidän edelleenkin heistä napakasti kiinni ja haen tukea kaipuulleni, itselleni ja elämälleni.

Välttelen kauppoja, joissa säännöllisesti asioin rakkaimpani kanssa, sillä tuttujen tapaaminen ja hyväksikin kenties tarkoitetut kysymykset koskevat ja repivät haavoja auki epämiellyttävällä tavalla. Parin puolison syöpäkuoleman kokeneen ystäväni kanssa olemme todenneet, että toisen sanat raapivat kaikki omat arpet auki, mutta ne keskustelut olemme kokeneet eheyttäviksi ja jatkamme tapaamisia.

Syöpäyhdistyksen keskusteluapua olen käyttänyt ja pidän sitä todella hyvänä. Samoin psykoterapiassa olen käynyt saadakseni ihan vieraan ihmisen kanssa käsitellä kokemaani ja selviämistäni. Suruaika on pitkä ja se meidän puolison kuoleman kokeneiden on pakko hyväksyä. Miten pitkä, sitä minä en tiedä? Suru on pitkäkestoinen ja kuitenkin eheyttävä. Tänään voi kaikki tuntua helpolta ja huomenna tunteet lyövät täysinä päälle. Elämä on yhtä vaihtelua, siirtymistä aallonharjalta toiselle aallolle ja romahtamista taas alas syvään veteen.

Googlaten löysin surua käsitteleviä asioita, hyvääkin sekä kirjavinkkejä. Minua ovat kesän mittaan auttaneet myös dekkarit, kai omassa elämässä koettujen kuolemankauhujen päälle sopii Mankell lisäksi.

VOIMIA! KYLLÄ ME SILVIÄMME JA SELKEYDYMME!