Re: Mieheni kuolemasta

Otan osaa miehesi poismenon johdosta.

Menetin mieheni 15.4 mutta hän oli saattohoidossa kotona ja saimme siis koko perhe olla yhdessä viimeiseen asti.

Minulle se suurin tuska alkoi vasta hautajaisten jälkeen, kun kaikki touhuaminen ohi ja ihmiset antoivat ns tilaa. Se pahin kohta osui 2kk kuoleman jälkeen, hänen syntymäpäivänään - tai oikeastaan sitä valtavaa tunnetta riitti viikon ajan. Päivät jotenkin jaksoi, yritti touhuta jos vaikka mitä, mutta illalla kun lapset nukahti ja tuli hiljaisuus, niin sitten alkoi tunnemyrsky - silloin oli otettava rauhoittava, jotta sai unenpäästä kiinni. Se viikonvaihde oli muutenkin raskas, kun merkkipäiviä toisensa perään - niin hyviä kuin myös surullisia..ei tiennyt, mitä juhlistaa ja mitä ei.
Taisin jossain välissä jopa kulkea mieheni kuvan ohitse katsomalla toiseen suuntaan, jotten taas romahtaisi. Pari viikkoa sitten nostin muut muistokuvat rinnalle, ettei olisi niin yksinäisen näköistä.

Ensi viikolla tulee 3kk täyteen ja tuntuu, että ahdistun kun katson kalenteria ja huomaan että se osuu myös sunnuntaille - aivan kuten kuolinpäiväkin. Varmasti katson aamulla ikkunasta ulos ja odotan, että auringon säteet ovat yhtä kauniit kuin silloinkin.

Moni sanoo, että vuosi menee, ennenkuin alkaa jotensakin helpottaa, kaikki tärkeät merkkipäivät yms pitää käydä läpi kerran rajummalla tunteella jotta olo helpottuu - siinä toivossa eteenpäin.
Onneksi on lapset, jotka pitävät ns pinnalla - heissä on voima jonka avulla jaksaa nousta aamulla. Meidän on vielä niin pieniä, ettei voi jäädä sänkyyn makaamaan.

Toivon sinulle voimia ja jaksamista
Muista pyytää apua, kun siltä tuntuu - moni varmasti auttaa, muttei kaikki uskalla lähestyä oikein...niin taitaa meille jokaiselle käydä.