Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Mieheni kuolemasta

Kiitos teille molemmille vastauksista.
Sinikka, sinä se jaksat koko ajan olla niin positiivisella mielellä,
olet tukenut minua koko karmaisevan historiani ajan sekä täällä suru-
ryhmässä, että rintasyöpäfoorumilla. Olet antanut minulle valtavasti
voimaa jaksaa kohti elämää, kiitokset siitä sinulle.

Ja sinulle reppanalle, pienten lasten äidille, en voi sanoin ilmaista
tuntemuksiani, voin vain ottaa osaa koko sydämestäni, siitä vähästä,
mitä siitä on jäljellä. Jos vain voin jotenkin auttaa, teen sen
mielelläni. Itken ajatuksissani kanssasi, lähetän suuret voimahalit
sinulle ja lapsillesi, muista aina, että ystävien harvetessa tukea
löytyy smanlaisen kohtalon jakavien joukosta. Meidänkin piti järjestää
60v- synttärit 3.6, mutta järjestimmekin hautajaiset.

Itse välillä keskustelen muistokuvan kanssa (oon varmaan hullu...),
mutta jotenkin se vaan helpottaa tätä arkea. Tunnemyrskyjä tulee lähes päivittäin, minulla on kotona vain kissa, joka kyllä kuuntelee
sujuvasti, muttei vastaa. Totuttelen pikkuhiljaa työelämään, oudolta
sekin tuntuu, kun olen ollut saikulla rintasyövän takia n. 9kk, mutta toisaalta taas ihan mukavaltakin, pääseepähän pikkuhiljaa kiinni elämään.

Mulla on vieläkin sängyssä mieheni tyyny, en voinut sitä hävittää,
lakanat sentään vaihdoin, mutta nekin vasta n. lähes kuukausi
kuolemastaan. Pahalta tuntui myöskin lompakon ja takkien taskujen
läpi käyminen, tunsi tekevänsä jotain sopimatonta.

Minulla on onneksi kaksi tytärtä, jotka toki käyvät läpi surua, mutta ovat pitäneet minut maan pinnalla, ja sitten ne lapsenlapset.
Yhdessä olemme itkeneet, mutta kohdallani on kuitenkin se, että suuren
osan ajasta olen yksin, varsinkin yöt ovat vaikeita.

En ole koskaan ennen aikuisiälläni elänyt yksin, elimme yhdessä yli
35 vuotta.

Mutta kyllä ne auringon säteet paistavat vielä meillekin, mieheni kuolinpäivä oli möskin yksi tämän kevään kauniimmista.


Elämä on vaan joskus niin epäreilua.
Suuret kiitokset ja isot voimarutistukset teille molemmille!!!
Jaksetaan eteenpäin

Lämpimin terkuin Marke
markrani | 4.7.2012 klo 21:29:23