Re: kyllä se katkeruuskin tuli

Hei kaikille ja kiitos kun olette jakaneet ajatuksianne!

Menetin rakkaan ja läheisen siskoni 1 kk ja 1 päivä sitten ja tuntuu ettei elämästä oikein saa otetta. Työt hoituu ja pakollinen arki mutta ihmisten ilmoille ei pysty lähtemään, ei edes ystävien kanssa. On vain niin suuri suru ja katkeruus siitä miksi joku niin kaunis ja hieno ihminen laitetaan taistelemaan 7 vuotta ja silti menetimme hänet 32 vuotiaana. Tuntui jollain tapaa lohdulliselta lukea viestisi ja saada fakta siitä että paskaa säkää osuu muillekin. Tosin itse olen sitä mieltä ettei saisi osua kenellekään.. :(

Suurin harmitus ja kiukku tulee juuri siitä että muilla ei ole maailma pysähtynyt. Outoa kun samalla toivoo ettei tätä osu kenellekään. Onnellinen olen kaikesta ajasta yhdessä ja siitä että sain loppuajastakin viettää sisupussimme kanssa paljon aikaa. Tunteet näytettiin ja tukena oltiin. Toista täytyy valitettavasti sanoa osasta henkilökunnasta. Syöpäpuolella tuntui olevan ihmisiä jotka unohtivat hoitavansa ihmisiä..

Voimia kaikille läheisen menettäneille! Yritän päivä kerrallaan eteenpäin. Sisko kulkee hengessä mukana ja naputtaa olkapäällä ottamaan itseä niskasta kiinni mutta tähän ei taida mikään muu kuin aika auttaa..