Re: Suunnaton ikävä

Huomenta Bablo ja kohtalotoverit.

Kirjoituksesi "kolahti". Otan syvästi tosiaan osaa isäsi poismenon johdosta. Itse menetin äitini yli vuosi sitten ja täytyy sanoa, että eka vuosi oli vaikein. Kaikki tärkeät juhlapäivät sekä tietysti äitienpäivä.

Itse yritin olla huomioimatta koko äitienpäivää, koska yllättäen äitini kuolema myöskin toi kipeästi esiin oman lapsettomuuteni. Surin sitä, ettei minulla ole äitiä, ettei äidistä tullut mummoa elinaikanaan enkä itse ole äiti. Paitsi kissan äiti. Pyysin sitten saada lähettää äitienpäiväkortin äitini serkulle, joka on ollut minulle kuin äiti äitini kuoleman jälkeen. Minä en varsinaisesti hakenut uutta äitihahmoa, mutta tämä äidin serkku ilmaantui elämääni jo pari vuotta ennen äitini kuolemaa. Hän muistuttaa kovasti paljon äitiäni, joten olen ottanut hänet eräänlaiseksi äitihahmoksi.

Ymmärrän ikäväsi, tuskan ja tyhjyyden. Joskus vieläkin tuntuu epätodelliselta, että äitini on poissa. Toisaalta sen perusteella, mitä tiedän, niin parempi niin sekä hänelle että minulle. Minulla on tällä hetkellä ns. tilanne päällä isäni kanssa ja muutenkin isäsuhteeni on kriisissä. Mutta ei siitä nyt sen enempää vielä. Niin, kun oma vanhempi kuolee, niin silloin kuolemasta tulee hyvin henkilökohtainen asia. Se koskettaa ihan eri tavalla kuin vaikka mummon kuolema.

Kirjoitit niin kauniisti isästäsi. Olen pahoillani, että menetit hänet niin nuorena. Minun äitini oli kuollessaan 65 v, liian nuori hänkin. Toisaalta hyvä, että saat voimia ja lohdutusta niistä asioista jotka kerroit ja myös lapsistasi. Kyllä minä vahvasti uskon, että jo poismenneet läheisemme elävät meidän kanssa tääällä ja kulkevat rinnalla. Silloin kun tarvitsemme heitä. Ne muistot ja hänen jälkeensä jättämät asiat varmaan kantavat sinua pitkälle.

Voimahalit ja jaksamista kovasti kaikille läheisensä menettäneille.