Isä kuoli haimasyöpään

Meillä isä kuoli haimasyöpään 10.8. Olimme kai onnekkaita, koska isä jaksoi sinnitellä puolitoista vuotta, vaikka haimasyöpä yleensä vie kolmessa tai neljässä kuukaudessa. Leikkauksessa poistettiin haima ja puolet vatsalaukusta, joten opettelu uuden syömisrytmin ja diabeteksen kanssa oli isälle tosi vaikeaa. Isä kuitenkin yritti pitkään elää normaalia elämää, mm. menemällä töihin noin kuukausi ison leikkauksen jälkeen.

Juuri kun parantuminen alkoi näyttää hyvältä, kaikki romahti. Hän oli juuri oppinut syömään uudelleen kun todettiin, että syöpä oli levinnyt maksaan. Kesäkuun alussa isälle annettiin pari kuukautta elinaikaa. Se olikin ainoa asia, jossa lääkärit olivat todella oikeassa. Isä menetti loppukesästä ensin jalkojen toiminnan ja oli noin kuukauden sänkypotilaana. Sitten menivät kädet. Luulen, että se oli ratkaiseva tekijä, eikä hän enää halunnut jatkaa. Kävimme lähiperheen kesken katsomassa häntä maanantai-iltana. Tiistaiaamuna saimme soiton, että hän oli poissa. Olimme odottaneet, että yhteistä aikaa olisi ainakin pariviikkoa vielä.

Minulle todellinen suru on iskenyt vasta uurnanlaskun jälkeen. Sitä ennen elin jonkinlaisessa kuplassa, jossa kuvittelin, että isä on vain jossain muualla hetken ja palaa pian. Olen vasta 25-vuotias ja oman elämän rakentaminen täysin kesken. Nyt se tuntuu mahdottomalta, koska tärkein tukipilari on poissa.