Saattohoito mikä jäi lopulta saamatta

Minun on pakko kirjoittaa äitini tarina, koska toivon ,että kukaan muu ei joudu kokemaan samaa mitä me koimme. Äidilläni todettiin neljä vuotta sitten syöpä, hän sai niihin hoitoja tämän vuoden kesäkuuhun asti. Elimmistö ei enään kestänyt hoitoja ja viikko juhannuksen jälkeen hän joutui Naistenklinikalle, mistä hänet siirrettiin elokuun alussa Terhokotiin saattohoitoon.Kävi kuitenkin niin ,että äidin vointi parani niin ,että hän ei tarvinnut saattohoitoa, mutta koska äidilläni oli kuitenkin jotain vauriota tapahtunut päässä, häntä ei voinut ottaa kotiin isän kanssa, koska myös isäni on sairas hän ei olisi pärjännyt äidin kanssa. Niin äiti sitten siirrettiin Suursuon sairaalaan 23.8.,missä hän voisi liikkua vapaasti,eikä pääsisi karkaamaan, eli paikan piti olla turvallinen ja siellä piti olla myös myöhemmin saattohoito. Siitä alkoi alamäki neljän päivän päästää äiti oli niin väsynyt, että nukkui vaan, kun kyselin onko lääkitystä lisätty minulle vastattiin että ei oltu, mutta kuitenkin äiti piristyi hieman kyselyn jälkeen. Pari päivää siitä eteenpäin äiti sidottiin magneettivöillä sänkyyn ja meille asiaa yritettiin selittää äidin turvallisuuteen vetoamalla, koska hän oli kaatunut muutaman kerran. Pyysimme hoitoneuottelun ,jonka jälkeen äidin hoito parani hiukan paremmaksi. Epäilen ,että jos emme olisi käyneet päivittäin, isäni jopa 2 kertaa päivässä,äidin oltavat olisi olleet vielä huonommin.Viime lauantaina äitini oli isäni käydessä todella huonossa kunnossa ja hän kysyi hoitajalta onko mahdollisesti loppu lähellä. Hänelle vastattiin että ei voi tietää ja isäni lähti kotiin syömään ja kun hän palasi 3 tunnin päästä, hän löysi äidin kuolleena huoneesta. Hän ei olisi lähtenyt kotiin käymään jos olisi arvannut lähdön olevan niin lähellä. Eikä häntä edes tuettu mitenkään tämän tapahtuman jälkeen. Kolmen kuukauden aikana äitini kerkesi olla hoidossa kolmessa eri paikassa ja kahdessa ensimmäissä oli hoito todella hyvää ja henkilökunta aivain ihana, mutta valitettavasti Suursuon sairaalasta meillä ei mitään hyvää sanottavana. Toivon ,että tästä äidin kohtalosta on jollekkin muulle apua, ettei kukaan enään joudu samanlaiseen tilanteeseen kuin me.