Re: RINNANKORJAUSLEIKKAUS

Minulle oli alusta saakka selvää, että haluan korjausleikkauksen niin pian kuin mahdollista. Sairastuin kaksi vuotta sitten 52-vuotiaana, koko rinta poistettiin ja sain sytostaatit. Korjausleikkaukseen pääsin nopeammin, koska sädehoitoa ei tarvittu. Nyt korjausleikkauksesta on puoli vuotta. Vielä edessä nännin rakennus ja tatuointi.

Toisaalta kaipasin vertaiskokemuksia ja toisaalta niitä pelkäsin. Oikeastaan ajattelin, että jos niitä tehdään julkisin varoin, sillä on pakko olla merkitystä. Muiden mielipiteitä en edes kysellyt.

Totta puhuen korjausleikkaus on tosi iso juttu ja hyvin henkilökohtainen juttu. Se on raskasta sekä fyysisesti että henkisesti. Ensimmäisessä leikkauksen jälkeisessä kontrollissa ratkesin itkuun, vaikka kirurgin mielestä tulos oli kiitettävä. Oloni ei kuitenkaan ollut kiitettävä. Nyt jo myönnän tuloksen visuaalisesti yllättävän kauniiksi. Kuitenkin subjektiivinen tuntuma on edelleen aika inhottava. Selkälihaksesta tehty rintani elää omaa lihaksen elämää tahdostani riippumatta. Se vielä toivottavasti tästä paranee. Homma on vielä vähän kesken.

Mutta hetki, jolloin sain taas laittaa ihanat kauniit kaarituelliset rintaliivini, oli hykerryttävän riemullinen. Sitä todistamassa oli vain omat kasvoni peilissä.