Re: MIten sitten jaksaa, kun lapsen syöpähoidot on ohi?

Hei Annan äiti,
Kirjoittamasi tuntuu hyvin tutulta. Kun oma lapsi sairastuu syöpään, koko ympäröivä maailma ikäänkuin katoaa. Elämä täyttyy vain sairaan ja kotona terveiden lasten hoidon vuorottelusta. Huoli ja pelko ovat koko ajan läsnä ja jaksaminen nyt vain on pakollista.
Sitten kun hoidot loppuvat ja kaikki onkin paremmin, alkaa ensimmäistä kertaa olla mahdollista olla jaksamatta. Itse putosin ikäänkuin jonkinlaiseen tyhjiöön. Sairaalaelämän asettamat aikataulut ja rutiinit loppuivat tai ainakin harvenivat ja piti taas ruveta muistelemaan minkälaista elämä oli ennen sairastumista.
Ei elämä palaa entiselleen, kun on kokenut tällaista. Sairaus seuraa elämässä tavalla tai toisella. Kontrollit ensin pelottavat, sitten jännittävät. Nyt 2 vuotta myöhemmin ne palauttavat vain vastenmielisiä muistoja huonommista ajoista. Muutaman kerran tässä välissä olemme pudonneet takaisin kuiluun, kun lapsella on ollut selittämätöntä kuumetta ja häntä on tutkittu perin pohjin. Silloin pelko on taas niin konkreettista.
Meillä kuitenkin kaikki on nyt hyvin ja päivä päivältä elämästä osaa nauttia paremmin. Tiedän, että minua ei välttämättä olisi lohduttanut, jos joku minulle olisi sanonut, että se vie aikaa. Mutta näin se on. Toisilla enemmän, toisilla vähemmän. Kun seuraa lapsensa paranemista, veriarvojen nousua, vastustuskyvyn kehittymistä, se vahvistaa omaa uskoa. Tunnen myös suurta kiitollisuutta kaikille lapseni hoitoon osallistuneille. Se tosiasia, että kaikilla ei näin hyvin käy, tekee todella kipeää. Jokainen onneton tarina haukkaa palan pois, sillä sydämessään sitä tuntee vieläkin niin voimakkaasti sen tuskan mikä vanhemmalla on kun lapsi on sairas.
Jos sinusta tuntuu, ettet jaksa, kannattaa hakea tukea. Lääkäriltä saa varmasti lähetteen oikeaan paikkaan.
Toivotan sinulle ja kaikille kohtalotovereille voimia ja jaksamista.