Re: Isällä glioblastooma ja aikaa on vähän

Hei,

itsekin sain tietää tasan kuukausi sitten, että isälläni (57v) on aivokasvain. Isä vietiin 20.7. sairaalaan, 21.7. varjokuvista löydettiin molempiin otsalohkoihin levinnyt kasvain, ja sen jälkeen kaikki on tapahtunut niin nopeasti...ja muutama päivä sitten koepalojen tulos vahvisti sen olevan glioblastooma.

Odoteltiin ensin (tuntui, ettei muuta tehtykään kuin odoteltiin) aikaa magneettikuvaukseen. Sitten kutsua Kuopioon. Sitten koepalan ottoa, jonka jälkeen tulosten piti tulla noin viikon kuluttua. Isä pääsi kotiin odottamaan. Neljä päivää koepalan oton jälkeen isälläni kuitnkin nousi korkea kuume ja hän joutui takaisin Kuopioon, jolloin hänestä löytyi listeriabakteeri ja sen aiheuttama aivokalvontulehdus.

Kävimme häntä katsomassa, ja sairaalahuoneessa odottava näky pelästytti meidät todella pahasti. Isä vaan huohotti, kouristeli, vaahtoa tuli suusta eikä hän enää ollut tässä maailmassa. Olimme varmoja ettei isä elä seuraavaan päivään. Samalla käynnillä lääkärit kertoivat, että isällä on aikaa vain muutama kuukausi, JOS selviää ensin tästä, eikä mitään ole tehtävissä lisäajan saamiseksi. Bakteerin aiheuttamasta tulehduksesta tulee ensin kuntoutua, jotta mitään hoitoja voidaan aloittaa, eikä isä välttämättä ehdi sinne asti..

Tästä on nyt kaksi viikkoa, kun kävimme perheeni kanssa isää katsomassa ja henkisesti aivan pohjalla, ja olimme jo luopua toivosta. Isä on kuitenkin kuntoutunut huimaa vauhtia, hänellä on aivan valtavasti elämänhalua ja taistelutahtoa!! Toivoimme pientä ihmettä - ja saimme sen: saimme isän takaisin ainakin vielä hetkeksi. Nyt innolla odotan, että lääkitys bakteeria vastaan loppuu viikon kuluttua, ja sädehoito tms. saadaan aloitettua. Ja toivon vielä vähän isompaa ihmettä.

Välillä tuntuu hulllulta riemuita ja itkeä ilosta isän nopeaa kuntoutumista, kaikkia niitä uusia juttuja joita päivittäin tulee eteen (nielun toimiminen, siitä kiinteän ruoan syöminen, syöminen itse, äänen palautuminen, sanojen ja taas lisäsanojen palautuminen mieleen ja puhuminen, istumaan jaksaminen ym.). Isä ei kuitenkaan parane. Hänellä on parantumaton sairaus. Mutta uskomattoman paljon olen saanut iloa ja voimaa siitä, että isä jaksoi taistella aivokalvontulehduksesta yli, ja ehtii todennäköisesti aloittaa taistelun kasvainta vastaan! :) Ja että me, jotka jo melkein toivosta luovuimme, saamme viettää isän kanssa vielä aikaa, jutella normaalisti ja hänkin sai vielä tilaisuuden sanoa meille kaiken sen, mitä hän itse haluaa sanoa.

Vaikeaa tämä on - välillä tuntuu ettei jaksa ja että kaikki on vain pahaa unta. Ja yhtä rankat ajat ovat myös edessäpäin. Mutta nyt viimeisen viikon ajan, kaikki voima mitä ainakin itse olen saanut ammennettua, on lähtöisin isästä, hänen kuntoutumisestaan ja pienistä iloisista asioista mitä hän päivittäin tekee enemmän ja enemmän kuntoutumisensa eteen. Vaikka tilanne on huono, hän kuitenkin jaksaa taistella, ja me seisomme siinä hänen rinnallaan. Ja yritän ainakin itse pitää mielessä, että niin kauan kuin on elämää, on myös vielä toivoa!! <3

Kovasti voimia, sinulle ja kaikille muillekin jotka näiden asioiden ja tunteiden kanssa painivat!! Ja toivotaan, että näillä omilla kokemuksillamme voisimme jotenkin antaa voimaa ja uskoa toisillekin!