Re: haimasyöpä...

Hei "ulkopuolinen"

Minä olen ollut samassa tilanteessa appiukkoni kanssa seitsemisen vuotta takaperin - tosin hän jaksoi sinnitellä sairautensa kanssa lähes vuoden päivät. Se aika oli äärimmäisen raskasta ja kuluttavaa ihan meille kaikille. Minä pienten lasten äitinä olin silloin aivan jaksamiseni äärirajoilla, koska lasten lisäksi myös lähestyvä kuolema piti koko perhettämme päivin ja öin hälytysvalmiudessa. Kaikki tieto ja tunteet piti suodattaa lapsille soveltuvaan muotoon.

Jälkikäteen olen ajatellut, että en olisi paljonkaan pystynyt tai jaksanut appivanhempieni taakkaa keventää. Minä tein oman osani, kun hoidin lapset ja huolehdin miehenikin hyvinvoinnista. Vielä tänäkään päivänä en muista, mitä appiukosta muistotilaisuudessa sanottiin. Vahdin vain lapsiani, etteivät söisi kaikkia sokereita ja pipareita pitopöydästä puheiden aikana.

On arvokas asia, että anoppisi sai viettää viimeiset päivänsä kotonaan. Siinä toteutui toive, joka osoittautuu monen haimasyöpäpotilaan kohdalla liki mahdottomaksi. Kotiin ei kaikissa tilanteissa saada apuja eikä riittävän nopeaa kivunlievitystä, silloin kun sitä tarvittaisiin.

Toivon, ettet tuntisi ainakaan syyllisyyttä siitä, että olit ns. "ulkopuolinen". Se osa oli Sinulle tarkoitettu, koska olet tärkeä elämän jatkaja ja kantaja sukupolvien ketjussa.

Voimia Sinulle suruusi.

Terveisin