Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Yleistä syövästä

Re: Polysytemia Vera

Hei

Olen 72 vuotias mummu ja PV todettiin vuonna 2008. Alussa tuntui pelottavalta, kun kerrottiin, ettei taudista parane, vaan se etenee. Minäkin tein hätäpäissäni heti hoitotestamentin ja kirjoitin viimeisen toiveeni.Vertaistuki olisi ollut heti alusta alkaen kullan arvoista, vaan sitä ei ollut.

Kun ensimmäiset venesektiot oli tehty, olo parani huomattavasti ja väsymystäkin oli vain silloin tällöin. Venesektioilla, kaliumtableteilla, verenpainelääkkeellä ja Primaspanilla selvisin vuosia hyvin. Oli välillä väsymystä, nivelsärkyä, jalkojen polttelua ja päänsärkyä, mutta minusta ne olivat ihan siedettäviä. Puolitoistavuotta sitten alkoi olla enemmälti päänsärkyjä ja näköhäiriöitä, niin aloitin Hydrean solunsalpaajan syönnin. Tämän vuoden alusta olo on ollut tukala, on ollut kuumeilua, päivän tai pari on saattanut olla ilman kuumetta. Olin juuri verikokeissa ja lääkäri soittaa ensi kuun alkupuolella. Toivottavasti tuon kuumeilun saa jollakin konstilla pois, sillä se väsyttää aivan tolkuttomasti. Tällainen on minun tarinani, mutta sairauden eteneminen on kovin yksilöllistä ja onneksi moni selviää paljon pienemmillä kolotuksilla.

Tärkeätä on säilyttää positiivinen ja iloinen mieli ja levätä kun väsyttää. Taudin hoitoon on hyviä lääkeitä.

Hyvää vointia ja voimia antavia aurinkoisia päiviä.
Soilua
Soilua | 29.5.2014 klo 13:23:43