Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Yleistä syövästä

PV ja lääkärit

Hei

Olen nyt kolme vuotta elänyt PV:n kanssa. Tämä aika on ollut tosi vaikeaa. Kun sain diagnoosin, sain saatteeksi ainoastaan sanat: muista että tämä on kiltein kaikista näistä sairauksista. Sitten tuli kysymys, että onko minulla kysyttävää? No ei ollut kun olin ihan ulalla siitä, mikä tämä sairaus on. Lähdin kotiin ja uppouduin netin ihmeelliseen maailmaan. Kaikki luettu oli karua ja aloin hiljaa vajota masennuksen syövereihin.

Lopulta jouduin jäämään sairaslomalle vaikean masennuksen takia. Syynä ei ollut pelkästään PV vaan mukana oli myös työpaikkakiusaaminen. Olen ollut siitä lähtien sairiksella.

Olen käynyt nyt hoidossa masennuksen takia ja olen tullut aikaa myöten vihaiseksi. Yksi psykiatri kirjasi B-todistukseen, että PV on parantunut ja on muuttunut pelkäksi anemiaksi ja näin ollen olen terve kuin pukki.
Toinen psykiatri poisti B-todistuksestani kokonaan PV-diagnoosin, koska hänen mielestä PV on niin hyvällä mallilla tällä hetkellä, että on kuin sitä ei olisikaan.

Minua hoitava sisätautilääkäri piti minulle "puhuttelun" jossa hän toisti jälleen kiltein_ssairaus_lauseensa. Lisäksi hän sanoi, että jos ihminen saa syöpä-diagnoosin, niin se elää hänen mukanaan koko loppuelämän ja se voi uudistua 10 tai 20 vuoden kuluttua. Hänen mukaansa PV ei ole syöpäsairaus. Lisäksi hän sanoi, että hän ei voi sanoa, että minun pitäisi olla kiitollinen siitä, että minulla on vain PV. Mutta jos hän saisi valita niin hän ottaisi mieluiten itselleen PV:n.

Tuo asenne on tehnyt minusta vihaisen. Tuntuu, että koko lääkärikunta on sitä mieltä, että PV on vain ohimenevä näärennäppy ja sillä siisti. Siihen sairastuttua ei saisi tuntea mitään pahaa oloa. Ja tämä elinikäennustekin koskee sisätautilääkärini mukaan vain niitä 70-vuotiaita, joilla tauti diagnisoidaan ja silloinhan ihmisen elinikä alkaa olla muutenkin jo lähempänä kuolemaa kuin nuorella ihmisellä.

Kaikki tieto mitä minulla on tästä sairaudesta ja sen aiheuttamista asioista, on löytynyt netistä ja tältä foorumilta. Kaiken peittävä väsymys, kipu jalkojen luissa, kutinakohtaukset, varpaiden pistely, päässä oleva raskas humina ja sydämen kenkkuilut.

On sellainen olo, että olen vain joku pelle, joka vaivaa lääkäreitä kaikella turhanpäiväisellä. Mutta eihän se niin ole. Vaikka kuinka saisin olla onnellinen siitä, että minulla on "vain" PV niin se ei muuta miksikään sitä asiaa, että PV on oikea hoitoa vaativa sairaus ja ennuste siinä on iso kysymysmerkki.
PuuskuPuh | 20.4.2013 klo 00:55:45
  • PV ja lääkäritPuuskuPuh
    20.4.2013 klo 00:55