Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Syöpä ja elämänkatsomus

Paikalliset syöpäkerhot

Omalla kotipaikkakunnallani toimii Syöpäkerho. Puheenjohtajana on toiminut vuosia paikkakunnan pahin ja ovelin kiusaaja. Kyseinen naishenkilö toimi ennen eläkkeelle pääsyä Kelalla. Hän käyttää ilmeisen häikäilemättömästi sieltä saamiaan tietoja repostellakseen naapureittensa tai vain muuten sellaisten ihmisten elämää ja elämänvaiheita joista ei satu pitämään. Vai voiko hänellä vieläkin olla yhteys entisen työpaikkansa rekistereihin? Kokouksiin joissa valitaan luottamushenkilöitä, hän lastaa autoonsa esimerkiksi täysin dementoituneen mummon, jota manipuloi mieleisekseen miten tahtoo. Tämä henkilö on vuosia tukenut itsensä asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtajaksi, mistä syystä koko taloyhtiössä kukaan ei yksinkertaisesti uskalla sanoa ainuttakaan omaa mielipidettä tai asettaa hänen mielipiteitään kyseenalaiseksi. Joutuu varmasti syytettyjen listalle, josta ei ikinä pääse pois. Ilmeisen narsistinen luonne, joka on kerannäyt ympärilleen hovin, joka paijaa ja silittää - muuten eivät uskalla elää ja asua samassa talossa. Itse en ole koskaan kuulunut tuohon hoviin, ja olen sen sitten saanut tuntea kaikenlaisena kiusaamisena ja ilkeilynä; ei mitään kovin pientä. Panettelua nurkan takana, panettelua jopa omille sukulaisilleni, ystävilleni, jotka olen menettänyt tämän "erinomaisen" ja "täydellisen" ihmisen takia. Kun en suostu hänen jalliteltavakseen. Miten te niin sinisilmäisesti valitsette näinkin tärkeään kerhoon - hän käyttää nimitystä yhdistys, koska se on hienompaa - tällaisia itsensä tyrkyttäjiä? Eikö mistään löydy todella auttamishaluisia ja ystävällisiä ihmisiä? Onhan näistä narsistiluonteista sentään puhuttu iät kaiket.
Kiusattu | 14.12.2009 klo 14:46:22