Syöpä-lehti ja yksinäisyys

Lehti kolahti postiluukusta jo monta päivää sitten. Se on nyt maannut odottamassa yöpöydälläni, siihen sen tällä kertaa lukematta hylkäsin. Aikaisemmin lehti ei ole minua koskaan häirinnyt. Tuntuu, että jos olisin siili, nostaisin piikkejäni pystyyn joka kerran lehden siinä pöydällä nähdessäni. Jotain on muuttunut minussa, ehkä saan siitä vielä selvää. Olen ollut nyt monta päivää yksinäni, touhunnut kotitouhujani, tavanomaisia pikku puuhia. Ei tosiaan ollut mitään muuta näköpiirissä kuin lehti, jota olin kartellut?!-----
Vaikuttava kokemus lukea potilaiden kirjoitukset yksinäisyydestä, suurkiitos niistä kirjoittajille!!!! Siinä kyynelten kanssa sai kulkea omaa historiaansa läpi aina diagnoosista hoitoihin ym. Tuli mieleeni ystäväni, joka kertoi, kuinka oli joutunut pohtimaan "strategiansa", kuullessaan syövästäni. Se oli: otan selvää, mitä potilas toivoo ja teen just niin. Hän olikin suurena tukena, tiesin hänellä olevan "kantokykyä" ja sain olla oma itseni koko ajan. Erikoisesti koin osuvaksi erään kirjoittajan sanat: ... etsimään taitojani ystäväni kohtaamiseen silloin, kun tavanomaiset kannustushuudot ovat pilipalipuhetta. - Riittää oppimista itsekullekin, herkästi tuntee avuttomuutta näiden kysymysten äärellä.
Tänään täällä Etelä-Suomessa on valoisa päivä, kevätkin lähenee koko ajan. Terv.Hilleviivi