Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Re: Mitä meille sureville kuuluu?

Hei,

Olipa hyvä huomio. Itse olen miettinyt sitä samaa - olenko kuitenkin yksin suruni kanssa. Välillä olen vieraillut näillä sivuilla päivittäin, välillä harvemmin. Kiitos "elämänpyörä" kun otit aiheen esille!

Äitini kuoli helmikuussa lyhyen sairastamisen jälkeen. Olen nyt orpo. Suruni aaltoilee. Saattohoidon jälkeen seurasi robottivaihe. Nukuin ehkä 2,5 tuntia yössä. Kun olin saanut käytännön asiat suunnilleen reilaan, seurasi tyhjyys. Sen jälkeen on suru hiipinyt elämääni enemmän ja enemmän. Se on lohduttomuutta, äidin kaipuuta kaikella tavalla, välillä tukehtumisen tunteeseen asti. Arki rullaa painollaan, mutta moni asia on jäänyt tekemättä tai siirretty eteenpäin (jonnekin), monet naurut ovat jääneet nauramatta. Keveys ja ilo elämästäni ovat kaikonneet, ja tilalle tulleet vakavuus ja tulevaisuuden pelko. Minusta on tullut vanha, erilainen kuin ennen. Tiedän nyt, että en koskaan palaa ennalleen, ja tyydyn siihen. Katson muiden elämää kuin ulkopuolisena. Onneksi minulla on ihanat lapset, jotka kantavat minua eteenpäin omalla elämänilollaan.

Tärkeää minulle on myös jatkaa äitini "perintöä" eli tehdä sellaisia asioita mitä hän arvosti ja toimia hänen opetustensa mukaan. Eikö olekin hassua, että kapinoiva tytär on äitinsä kuoleman jälkeen muuttunut näin kuuliaiseksi ja tottelevaksi...? Mielestäni ei ole liian myöhäistä, koska tiedän äidin kulkevan kanssani ja tukevan minua.

Voimahalaus kaikille teille sureville! Kyllä elämä on elämisen arvoista. Kaikesta huolimatta.
sestosenso | 30.8.2011 klo 15:51:12