Tämäkö on sitä surua?

Tätä ryhmää lueskellessa olen huomannut miten kovin samalla lailla ihmiset kohtaavat läheisen poismenon ja sen jälkeisen ajan. Monet asiat, mitä täällä on pohdittu, pyörivät omassakin mielessäni.

Olen alkanut pohtia asioita, kuten onko se taivas nyt oikeasti olemassa tai onko jokin muu paikka mihin täältä siirrytään. Tulenko joskus kohtaamaan äitini ja muut poisnukkuneet läheiset uudestaan. Kuuleeko äiti, kun lausahdan hänelle jotain.

Mietteiden lisäksi huolestuttaa ja toisinaan ahdistaakin käytännön asioiden hoitaminen. Onneksi olen saanut apua asioiden hoitamiseen, mutta silti huolestuttaa esim. äidin talon kohtalo. Myös rakkaan 'isäpuolen' suhtautuminen tähän huolettaa. Suru on meillä kaikilla vielä pinnassa ja toisinaan tuntuu, että asiat ymmärretään väärin. Kun olisi tarpeeksi voimaa pitää kiinni, ymmärtää, ja antaa ajan kulua, niin ettei tulisi tehtyä hätiköityjä päätöksiä ja poltettua siltoja. Se on tosi asia, että esim. talon kohtalo ja muut käytännön asiat on ratkaistava nyt, mutta toista ihmistä äitini lisäksi en halua tälle asialle menettää.

Olen huomannut, että pienetkin asiat saavat nykyisin suuret mittasuhteet. Saatan pienen vastoinkäymisen kokea suuremman luokan tappiona. Ennenkin on tullut hetkiä, kun makaan sängyssä ja mikään ei innosta, mutta nyt tuntuu että mitättömät asiatkin saattavat ajaa siihen tilanteeseen. Niinä hetkinä ärsyynnyn toisen ihmisen kontaktiyrityksistä, vaikka toisaalta haluaisin lähelle, lohdutettavaksi. Käyttäydyn luotatyöntävästi ja olen passiivinen. Kuinka kauan toinen jaksaa tuollaista käytöstä? Miten vaihtaa omaa toimintamallia?

Mieleni tekisi vain pakata tavarani ja lähteä pois. Muuttaa jonnekin, missä tätä soppaa ei olisi. Ikävä vain, että mukanahan tämä tulisi. Haluaisin pois, niin kauas, ettei tarvitsisi kohdata muita tämän asian kanssa tekemisissä olevia. Haluaisin myös ajassa eteenpäin, niin pitkälle että käytännön asiat olisi hoidettu ja pääsisi elämässä eteenpäin.

Sanovat, että suru pitää surra ja käsitellä, antaa sille tilaa. Miten se tehdään?