Elämä jatkuu kaikesta huolimatta...

Hei vaan kaikille!

Illalla sitten kirkkoon katsomaan kun isälle ja pappalle sytytetään muistokynttilät. Isän haudallakin olisi tarkoitus nyt käydä pitkästä aikaa. Onneksi äitini ja mummoni ovat pitäneet haudasta huolta, koska en itse ole siihen pystynyt. Kotona muistelen isää ja poltan kynttilää hänen kuvansa edessä haudalla käynnin sijaan.

Isänpäiväkin vain lähestyy ja ajatukset ovat olleet yhä enemmän isän ja papan luona. Unia näen lähes joka yö ja aina isä taistelee syöpää vastaan. Välillä siitä on paranemassa ja kotona aivan entisellään, toisinaan on hyvin heikko ja kipeä eikä parane. Papasta näin vasta unta, että hän istui mummoni vieressä mutta vain minä näin hänet. Hän käveli minua kohti kädet eteen ojennettuina kyynel silmäkulmassa ja halasi minua sitten tiukasti. Itkin ja halasin pappaa ja kerroin sitten mummolle että pappa on täällä vaikka sinä et häntä näe. Sitten itkimme kaikki. Näin isästä samantapaisen unen mutta en tohtinut ottaa häntä kädestä kiinni vaikka hän pyysi, koska pelkäsin etten tunne hänen kättään. Hän vain sanoi, että kaikki on hyvin, syöpä on poissa ja hän on parantunut.Itkin vain. Mistähän nämä unet tahtovat kertoa?

Työni puolesta olen joutunut kohtaamaan saattohoidossa olevan potilaan omaisia ja ollut heidän luonaan kuoleman tullessa. Varsinkin silloin kun kyseessä on ollut nuorempi henkilö kuten isänikin oli (50v.) ja lapset ovat olleet siinä kuolemaa tekevän vanhempansa luona, olen ajatellut että itse en selviäisi oman vanhemman kuolemasta ja olen miettinyt kuinka vahvoja lapset ovat siinä tilanteessa. Kun se tilanne sitten tuli itselle eteen,vaikka aina luulin ettei sellaista tuskaa ja kipua minulle voi tulla että vanhempi olisi saattohoidossa, niin jostakin se voima vain on tullut jatkaa eteenpäin. Välillä on kyllä niin vaikeaa että ei tiedä miten tästä selviää ja toisinaan menee jo paremmin ja arki jatkuu. Ja mikä mukamas minusta olisi tehnyt niin erityisen että olisin saanut pitää molemmat vanhempani heidän vanhuuteensa asti? Kukaan ei ansaitse tätä kohtaloa että menettää vanhempansa syöpään, varsinkaan nuorena mutta silti uskon että vanhemman menettäminen sattuu yhtälailla on sitten nuori tai vanhempi. Silloin aina loppuu eräänlainen aikakausi ja pitää oppia elämään uutta arkea.

Nyt vain katse eteenpäin, kohti joulua. Joulu tulee olemaan vaikeaa aikaa mutta lasteni ja isäni vuoksi pyrin tekemään siitä kaikille kauniin ja mieluisan joulun. Ja onhan minulla kasvanmassa vatsassa uusi elämän alku ja jos hyvin käy hän näkee maailman huhtikuussa. Toivottavasti isäni ja minun syntymäpäivänä 9.4. joten onhan tässä surunkin keskellä myös ilonaiheita. Toivottavasti niitä löytyy jokaisella rakkaansa menettäneellä, jotta usko huomisesta säilyy.

Voimia kaikille ja hyvää pyhäinpäivää!