Sururyhmä
Re: Äiti
Tiedän miltä sinusta tuntuu. Oma äitini nukkui pois 6 viikkoa diagnoosin saamisesta, viime kesänä, heinäkuun viimeisenä päivänä. Tiesin että suru tulee olemaan kova, mutta että näin kova... Pari kuukautta vielä hautajaisten jälkeen tuska oli niin hirvittävä, että tuntui että itsekin kuolen kohta pois. Jokainen päivä oli kuin kivireen raahaamista perässä. Nyt on kulunut aikaa, ja itken ja koen tuskaa edelleen, mutta hieman harvemmin. Suru kulkee rinnalla, mutta jotain tärkeää elämästä on poistunut. Sanoinkin isälleni, että elämä ei koskaan enää tule entiselleen, ja näinhän se on. Olen menettänyt jotain, jota ei kukaan eikä mikään voi koskaan korvata minulle. Suru hellittää tiukinta otettaan ajan myötä, mutta ikävä, se ei koskaan poistu. Kaipaus tulee aina, kun katson äidin kuvaa, tai kotivideoita, tai suljen silmäni ja muistan hetket, kun istuttiin kahvipöydässä yhdessä aamulla.mirjam | 10.3.2011 klo 12:00:55
ÄitiMinttunen10.2.2011 klo 11:23
Re: ÄitiMapi10.2.2011 klo 16:08
Re: Äiticrisse10.2.2011 klo 17:27
Re: Äitimirjam10.3.2011 klo 12:00
Re: Äitikorp10.4.2011 klo 21:15
Re: ÄitiMinttunen7028.5.2013 klo 23:50