Re: Miten tästä selviää? Eteenpäin on kai mentävä päivä ja hetki kerrallaan.

Kiitos viestistäsi. Osanottoni ja voimia ja niitä hyviä ihmisiä "rinnallakulkijoita" sinulle toivon.

Meillä asiat etenevät hitaasti ja surutyö menee aaltoina. Nyt osaan jo onneksi suhtautua surun aaltoon sallivammin. Kolme päivää tulee itkua ja sitten taas jonkin aikaa rauhaa ja iloa yhteisestä ajasta, jota meille mieheni kanssa kertyi 24 vuotta. Laskin juuri vähän aikaa sitten, että se on tällä hetkellä yli puolet elämästäni. Ei siis ole ihme, että on kuin tyhjän päälle pudonnut. Ilokaan ei tunnu yhtä ihanalta ilman rakasta.

Perunkirjoitus on yksi rajapyykki, mutta kyllähän sitä on sitten tavaroiden siivoamista ja lajittelua ja perinnön lopullinen jakaminen. Tietysti myös arjen hankalista asioista selviämistä. Itse kullekin on varmaan omat haasteet.

Surutyötä olen yrittänyt tehdä valokuvien avulla, mikä on luonut sellaista hyvää oloa vaikkakin välillä on itkettänyt, että osaan olla kiitollinen niin monesta hyvästä vuodesta.

Suunnitelmia pitäisi tehdä elämälle eteenpäin, mutta kyllä minäkin olen mielummin naimisissa ja sormukset sormessa kuin leskirouva. Kammoan tuota sanaa, enkä aio käyttää sitä. Kyllä sekin aika varmasti tulee kun surutyö sallii sen, että hyväksyy sen ettei ole sidoksissa toiseen vaan saa alkaa elää taas omaakin elämää (yksityiselämää). Tulee siten mitä elämä eteen tuo ja hyväksyy senkin jos elää hyvää elämää yksikseen.