Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Haimasyöpä voitti

Menetin rakkaani kolme viikkoa sitten. Mieheni oli omastakin mielestään keväällä elämänsä kunnossa. Heinäkuun alussa hänellä todettiin haimasyöpä ja tauti vei 2,5 kuukaudessa. Elimme 36 vuotta yhdessä, viimeiset kymmenen vuotta olimme onnellisempia kuin koskaan. Olimme niin yhtä kuin kaksi ihmistä voi olla. Meillä on kaksi aikuista lasta, jotka elävät omaa elämäänsä kuten pitääkin. Toki olemme lasten kanssa läheisiä, mutta tämä yksinäisyys on minun elämääni. Olin sairauslomalla koko sen ajan kun rakkaani sairasti, välillä kotona, välillä sairaalassa. Loppuajan hän oli kotona saattohoidossa ja hän lähti rauhallisesti, ilman kipuja ja kauhua tai pelkoa. Olimme lasten kanssa hänen lähellään. Halusimme kaikki, että hän sai olla kotona ja onneksi se oli mahdollista.

Nyt ikävä, suru ja tuska on murskaava. Haluaisin vain pois, mutta olen luvannut lapsillemme, että yritän jaksaa elää enkä lähde täältä omin voimin. Olen toki kuullut, että aika auttaa. Mutta sitä en ymmärrä miten kestän sinne asti, että aika alkaisi auttaa?
anneli57 | 7.10.2014 klo 08:40:07