Tämä on keskustelufoorumin arkisto, jonne on koottu keskustelut Syöpäjärjestöjen vanhoilta verkkosivuilta. Keskustelujen viestejä voi lukea, mutta viestejä ei pysty kirjoittamaan.Siirry uudelle keskustelufoorumille.

Sururyhmä

Menetin äitini muutama viikko sitten.

Kirjoitan osoiteriville "C" ja yhä vain kone osaa tuoda minut heti näille sivuille.
Vielä muutama viikko sitten vierailin täällä useita kertoja päivässä. Koko kevään, aina uusien oireiden ilmestyessä... Etsin toivoa, vastauksia, saman kokeneita. Alkuun lueskelin vain juttuja "Elämää ylläpitävällä lääkityksellä elävät" ja "lähipiirissä syöäpäpotilas" osioista. Pikkuhiljaa, kuin salaa aloin kurkkia myös saattohoito ja sururyhmäosioita. Tuntu melkein niin ku oisin tehnyt jotain rikollista..."Eihän nyt olla siinä vaiheessa" ja "pysy positiivisena" ajatukset pyörivät päässä.
Nyt kuitenkin ollaan jo noiden osioiden ohi, tai ainakin saattohoidon.
Niin monta kertaa äiti jaksoi huonosta kunnosta, selvitä taas suht. hyvään kuntoon. Mutta ei enää... Syöpä uuvutti vahvan ja niin rakkaan ihmisen. Kuolemasta on 3 viikkoa. Vieläkin tulee välillä eätodellinen olo. Miten voi olla ettei äitiä enää ole?
Monta kertaa olen meinannut äitille soittaa jotain tärkeää asiaa ja yhtäkkiä huomannut että eihän äitiä enää olekkaan. Jopa banaanin kuoriminen on aiheuttanut itkukohtauksen. Äiti kun niin tykkäsi banaaneista. Välillä mieleen tulvii muistoja, keskusteluja viimeisten kuukausien ajalta. Mietin tiesikö äiti, että tällä kertaa tila ei parane...

Tässä sitä nyt ollaan, ikään kuin uuden elämän alussa. On opeteltava elämään ilman äitiä. Vaikeaa se tulee olemaan...
Mutta kuten lupasin: "kyllä minä pärjään äiti ja joskus vielä tavataan"
Sade-2 | 10.6.2013 klo 20:44:22